Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

2018/01/12

Topi Saha & Anna Puu - Pirun Ikävä


Hyvästi viima, mun mentävä on
Jonnekin vähän lämpimämpään
Me toisillemme sovitaan
Näkee sokeekin sen



Näin äkkiseltään tulee mieleen, että tältä vuodelta taidan eniten odottaa uutta Topi Sahan uutukaista. Lopunajan rakastavaiset julkaistaan maaliskuussa. Vasta maaliskuussa, mutta onhan se jo kuukausi ensi kuun jälkeen, mikä koittaa pian. Odotuksia siivittää se, että taannoisella upealla TTT-klubin keikalla kuulin yhden erittäin hyvän kappaleen. Entä mitenkäs sitten tämä keskiyöllä julkaistu kappale Pirun ikävä, johon tartuin melkein heti kiinni. Vähän kuin kappaleen rakastavaiset tarttuvat ikävään.

Topi Saha on ihan arvostettu muusikko musiikkirintamalla, mutta musiikkinsa ei niin maintreamia verrattuna esimerkiksi Anna Puun tuotantoon. Hyvinkin mahdollista, että moni Anna Puu-fani ei ole hänestä kuullutkaan. No nyt kuulee ja veikkaan, että moni kahlaakin hänen tuotantoaan nyt läpi ja ihmettelee miksei hänestä ole aiemmin kuullut. Toiset muusikot kun eivät vaan samalla tavalla ole esillä julkisuudessa. Eikä toki välttämättä tarvitse olla.

Hienoa, että Anna Puu ja Topi Saha lyöttäytyivät kappaleessa yhteen, sillä ihan tavattoman hyvin äänensä kolahtavat yhteen. Vastoin Sahan mietteitä olen toki mieltä sitä, että hän tulkitsijana olisi tulkinnnut kyllä yksinäänkin tämän hyvin, mutta Anna Puu täydentää silti erittäin kauniisti kappaletta ja tekee kappaleesta monitahoisemman.

Enkä voi kuin jälleen kerran ihailla Sahan sanoituksia, joista hänet kyllä tunnistaa kappaleen taakse. Mukavaa, että hän inspiroituu vanhoista kansanlauluista ja kirjallisuudesta. Esimerkiksi  alla oleva "Oli tähtiä alla ja yllä" on lainattu Lauri Viidalta.

Oli tähtiä alla ja yllä
Kun kysyit ja vastasin en
Jos oisin sanonut kyllä
Oisit uskonut sen


Minäpä en voi muuta suositella kuin kuuntelemaan tämän kaihoisan kulkijaromanttisen kappaleen, jota itse olen nyt kuunnellut vähintään kymmenen kertaa.

Löytyy Spotifysta ---> Pirun Ikävä.

2017/10/21

Uuden alku




Vaikka siitä on viikkoja, kun kirjoitin, niin tämän sivuston lopettaminen ei ole käynyt mielessä. Sillä mitä se tarkoittaisi? Sitä, että olisin haudannut rakkauteni kirjoittamiseen, rakkauteni musiikkiin, kirjallisuuteen sekä elokuviin ja sarjoihin. Niin, ajatella...huh, huh. Voin kuitenkin myöntää, että elämällä on ollut taas näppinsä. Ja se elämä voi tarkoittaa sitä, että voi saada määräaikaisen syndrooman passiiviselle kulttuurin kuluttamiselle ja uutukaisten etsimiselle. Koska en ole pitänyt tätä työkseni, vaan tunnesidonnaisuudella, niin tauko on ollut juuri siksi. Toki olisin löytänyt vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa, jos se olisi tapahtunut toimeksiannosta. Ja vaikka olisikin, niin eiköhän siinäkin olisi oma näkemys pysynyt. Kirjoittamattomuudelle ei ole kuitenkaan muuta syytä kuin se, että mikään ei ole patistanut tuottamaan tekstiä... Eniten olen "kuluttanut" taidetta (varsinkin kesällä Helsingissä asuessa museokortti sai kovaa kyytiä), mutta sitä en vielä laittanut osaksi tämän blogin aihepiiriä. Nyt yritän kaiken keskellä löytää inspiraatiota lukea enemmän, katsoa enemmän (muuta kuin Idolsia tai...) ja kuunnella. Jos jostain voin olla ylpeä blogin aihepiiriin liittyen, niin Aki Kaurismäen työläistrilogia on pian katsottu ja yöpöydällä on runokirjojen ja yhden tieteellisen (...) opuksen lisäksi Anna Karenina.

Nyt kun alan hahmottamaan vähän kulunutta vuotta ja hyvää musaakin olen löytänyt, niin nivotaan ne yhteen. Ylva Haru on itselle eittämättä paras uusi kotimainen artisti viime aikoina. Ylva Haru julkaisi EP:nsä jo viime vuonna, mutta itse tutustuin noin kuukausi sitten. En pysy edes laskuissa kuinka monta kertaa olen kuunnellut erityisesti kappaletta Uuden alku. Kappale kulkee loistavasti folk-artisti Ylva Harun (Lotta Järvelä) tulkitsemana eikä kauniita sanoja voi välttyä kuuntelemasta. Olin ensi kuulemalta, että just näin, just näin. Suomenkielisiä folk-artisteja ei ole liikaa. Omat ykköset suomenkielistä musiikkia tekevät ja tulkitsevat ovat tällä hetkellä Topi Saha ja Ylva Haru. Kuinka iloinen olenkaan, että löytyi sellainen naisääni ja tulkinta omaan makuuni. Toki niitä muutama muu on myös, mutta tämä postaus on nyt omistettu Ylva Harulle sekä omalle elämälle. Sillä tämä postauksessa julkaistu kappale on merkittävä kun elämässä on ollut enemmän tai vähemmän uusia alkuja. Muutaman kerran on joutunut kokoamaan itseään, kun on ollut vastoinkäymisiä, on tullut yllättäviä käänteitä ihmissuhteissa, on muuttanut nopealla aikataululla uuteen asuntoon ja viimeisimpänä joutunut muutama viikko sitten osalliseksi kolariin, jossa olisi voinut käydä vaikka miten.... Voin muistaa sen oikeastaan hyvin surrealistisena tapahtumana, oli pimeä ja märkä ilta ja yhtäkkiä puolelleni törmäämä auto liukuu eteenpäin metrejä. Onneksi oli turvavyö, onneksi autossa oli turvatekniikka, onneksi ei liukunut päin bussia vilkkaassa risteyksessä vielä aika vireään aikaan. Jos auto menee hinaukseen, mutta ei ihminen, niin kai se on jotain.

Että tässä sitä nyt ollaan kliseisesti uusien alkujen äärellä. Uudet alut tarkoittavat sitä, että yks onnettomuus selvitty, yks muutto nippanappa suoritettu, yks vanha kaveruus palautumassa raiteilleen, yks uus orastava ystävyys ja yks uus kiva sisällöntuottamiseen (!) liittyvä yhteistyökuviokin ollut vireillä. Aika iloinenhan tässä voisi surunkatkunkin äärellä olla, sillä niin... luovutettavaakin vielä on, paljonkin. En ole ehkä kovin hyvä luopuja, mutta tässä se elämä menee kai painollaan... sen jo äkillinen onnettomuuskin todisti.

Kuunnelkaa kaunista Ylva Harua, joka pukee sanoiksi äänellään ja kitarallaan ihmiselämän hauraudet.

2017/03/23

Delay Trees - Let Go



Kotimainen ylpeytemme Delay Trees lahjoitti viime vuoden puolella alkupaloja neljänneltä pitkäsoitoltaan. Brightest Eyes ja It´s Not Who You Are lupailivat hyvää. Sittemmin julkaistiin myös Black Ice. Mutta sen pitkäsoiton aika... sen aika on käsillä. Huomenna olisi niinku joulu ja tämä on aatonaatto, ja tämä kirjoittaja niinku se lapsi, joka on käynyt kurkkimassa mitä lahjoihin kääritään. No okei, ihan luvan kanssa, sillä levy on ollut ennakkokuuntelussa Imagen sivustolla täällä.

Let Go on nimensä mukaisesti yrittämistä ja kehotusta irtautua vanhasta. Delay Trees kantaa melankolisuuden viittaa varmasti aina harteillaan, on musiikissa melodiaa ja raikkautta miten paljon tahansa. Se on hyvä niin. Delay Trees ei ole siis päästänyt irti, let go, omintakeisesta soundistaan. Laulaja Rami Vierulan tulkinta on tasaisen varma ja anteeksipyytelemätön lauletaan sitten toivosta tai toivosta epä-liitteellä.

Yksi kappale, joka levyltä erityisen hyvin erottuu on loppupuolelta löytyvä Pale July. Kappaleen meiningissä on jotain hyvin The Stone Rosesmaista. Tätä on täytynyt muutamaan otteeseen kuunnella, ai että miten raikas kappale. Mutta kokonaisuutena levy on muutenkin varsin hyvä, aukenee varmasti useammilla kuuntelukerroilla.


Ja jos Delay Treesin haluaa nähdä keikalla, niin ainakin nämä keikat ovat lähiaikoina luvassa:



28.3. Siltanen, Helsinki
7.4. Suistoklubi, Hämeenlinna
8.4. Telakka, Tampere
21.4. Korjaamo, Helsinki
28.4. Tukikohta, Oulu
13.5. Alakulttuuritalo, Helsinki
6.7. Henry’s Pub, Helsinki

2017/03/06

Bone Moon - The Writer (EP)



Ochre Room oli on hieno bändi, mutta isommassa kokoonpanossa voi aina joskus käydä niin, että jäsen jos toinen haluaa lähteä eri teille, ehkä jatkaa kuitenkin musiikin parissa tavalla tai toisella. Vuoden 2015 lopussa kuusihenkinen Ochre Room esiintyi viimeisen kerran Helsingin Semifinalissa, siinä Tavastian kyljessä olevassa baarissa. Vaikka tamperelainen bändi tulikin nähtyä Tampereella ainakin yhden käden sormilla laskettuna, oli kunnia nähdä vielä sen viimeisenkin kerran kun siellä päin tuli liikuttua kyseisenä päivänä. Ja mukavaa näytti olevan haikeudesta huolimatta. Itse löysin Ochre Roomin verrattain myöhään, joskus tulee vain se hetki kun klikkaa, ei se tapahdu aina bändin alkutaipaleella. Mitäpä se nyt niin väliä, kun musiikki on silti kuunneltavissa levyiltä ja suoratoistopalveluista, ja tuli nähtyä siihen asti kunnes oli vielä kivaa.

Jos Ochre Roomin löysin hieman ennen hautajaisia, niin Bone Moonin (Lauri Myllymäki, Sebastian Krühn ja Samuli Pyykkönen) löysin sen sikiövaiheessa, aika kauan ennen tätä viime perjantaina julkaistua EP:tä. Ochre Roomin keikoilla sai muutaman kerran kuulla aivan lopuksi kitaristi-laulaja-lauluntekijä Lauri Myllymäen esittämänä kappaleen Thresher. Kyseinen kappale ei löytynyt Ochre Roomin levyiltä, mutta muutaman keikankin soittanut Bone Moon on ottanut sen nimiinsä. EP:ltä se ei kuitenkaan löydy, mutta Soundcloudista ja Youtubesta voi kappaleen kuunnella.

The Writer -EP on tyylikäs neljän kappaleen kokoelma, joka nojaa vanhaan brittifolk/americanaan. Kauniisti soivat kappaleet uhkuvat melankoliaa niin sanoituksien kuin soitannan puolesta, ja vaikka kyseessä on melko erilainen bändi kuin OR, niin OR-fanit löytänevät hippusia tunnelmaa entisiltä ajoilta. Ensimmäinen kappale The Writer varsinkin heristää korvia, mukana on myös Pekko Käppi jouhikkoineen! Oi voi mitä tunnelmaa. Ei Suomesta löydy paljon tämän kaltaisia artisteja ja bändejä, joten tämä pieni bändi Tampereelta saa kantaakseen melkoisen määrän kunniaa ja vaatimatonta ylpeyttä ollakseen yksi niistä ainoista.

Livenä: Tampereen Telakka perjantaina 10.3.2017, illan aikana esiintyy myös Laura Moisio. Itse en ole paikan päällä, mutta voisin lämpimästi suositella, enkä parempaa esiintymispaikkaa voisi kuvitella heille. Siis menkää ja nauttikaa. 


2017/02/21

Antti Autio ja debyyttilevy Minä tuon mukanani sateet

spotify:album:33lVkvbCExoTMC4dfgmPPt

Antti Autio on tervetullut folk-muusikko Suomen musiikkikartalle. 26-vuotiaan teatteritaiteen maisteriksikin valmistuneen herran debyyttilevy julkaistiin viime viikolla ystävänpäivänä, jolloin otin sen heti ensikuunteluun.

Helppo ja kepeä se ei ole, oi ei ole. Tietysti soljuvuudeltaan ja koukuttavuudeltaan se on, se nappaa minut mukaansa kuin poloisen ahvenen järvestä, koukkuna Aution ääni. Sitten huomaan melodian, lyriikat...ja lyriikat, koko albumin täydeltä näissä lauluissa riittääkin kuunneltavaa ja siinä tuleekin se, että sanoituksiltaan mahtuu elämä haaveineen, tarinoiden loppuineen. Koukussa on mukavaa olla, mutta tekee se vähän kipeääkin. Miten paljon mahtuukaan melankoliaa ja elämäntuskaa. Mutta samalla se tekee levystä vakavastiotettavan, omaan lempimusiikkiini pujahtavan. Eikä se ole vain ahdistusta täynnä;  soljuva soitanta esimerkiksi Sunnuntai-kappaleessa tuo vastapainoa päivien ahdistukselle.

Nämä päivät ovat valmiiksi elettyjä päiviä
Nämä ilmeet ovat eteen annettuja eleitä
Näinä päivinä kun en ole kenellekään kovin tärkeä
Vain minä tiedän että voisin olla niin paljon enemmän




Kaikista suurimpana lempikappaleena taidan pitää tätä huikeaa Merkit-kappaletta.

Miten viimeinen sana on aina hyvästi
Meidän tarinan päätti
kuin sade löi maahan kuin aplodit

Minun ympärilleni on laitettu tuolit
missä ihmiset vaihtuu
minä pysyn paikallani

Maailma loppui eilen
luin aamulla lehden
muttei siinä eikä kahviloissa puhuttu siitä sanaakaan
siinä maailmassa minä olin onnellinen
tätä taustaa vasten valottuvat sen piirteet


Mutta korvia heristävät muutkin levyn kappaleet aina viimeiseen haikeaan Haikara-kappaleeseen asti. Levy kuunneltavissa Spotifyssa. Kansikuvaa klikauttamalla pääset sen kuulemaan.

Levyn julkaisua juhlitaan Helsingin Korjaamolla lauantaina 4.3.  Tapahtuman jakaa myös toinen muusikko, Ylva Haru, jonka ensijulkaisu näki päivänvalon joulukuussa. Helsinkiläisenä minä ainakin menisin paikalle.

2017/02/10

Phoebe Bridgersin Smoke Signals

 



Tämä Ryan Adamsin yksisarvinen, jonka Killer-kappale yhä vaan kuulostaa hyvältä, on julkaissut uuden kappaleen Smoke Signals. Smoke Signals on vähintään yhtä hieno (ellei parempi) kuin Killer. Vuosi 2017 on vasta alussa ja uskallan jo sanoa, että tämä on vuoden TOP 5 -lauluissa. 

Kauniisti sanoitetussa laulussa yksi lempikohdistani on:


“I wanna live at a Holiday Inn where somebody else makes the bed/ We’ll watch TV while the lights on the street put all the stars to death.”


Alla olevassa kauniissa musiikkivideossa mukana lyriikat.


2017/02/06

Olavi Uusivirta - Tahdonko Kuitenkin Sut Takaisin?



Katsooko porukka vielä musiikkivideoita?

Itse huomaan katsovani lähinnä live-esityksiä videoiden muodossa, mutta silloin tällöin ei tee pahitteeksi taiteellinen projekti kappaleen ympärille.

Tänään julkaistu Olavi Uusivirran kappale Tahdonko Kuitenkin Sut Takaisin on vuoden takaiselta huikealta Olavi-levyltä. Varsinkin tämän kappaleen musiikkivideointi innostutti sillä kyseessä on yksi lemppareistani tältä viimeisimmältä levyltä, joka muuten viime viikonlopun Emma-gaalassa palkittiin vuoden 2016 parhaimpana kotimaisena rock-levynä.

Tämän kappaleen lisäksi esimerkiksi Kultaa hiuksissa on ehkä eniten soittokertoja saanut kappale levyltä. Musiikkivideo löytyy siitäkin kappaleesta, mutta omassa mielessäni visualisoin kappaleen ihan eri tavalla. Lisäarvoa musiikkivideot eivät toki siis aina tuo kaikille kuuntelijoille, tätä voi verrata siihen jos on lukenut huikean kirjan ja siitä katsoo elokuvan, jossa on ihan erinäköiset tyypit mitä itse ajatellut. Uusivirran videoita on kuitenkin hauska katsoa, sillä niissä on jokin hauska taiteellinen twisti ja samalla Teatterikorkeakoulusta valmistunut Mr. Uusivirta pääsee ilmaisemaan itseään muutoinkin, kuten tässä naistanssijoiden kera. Keikoiltakaan ei puutu positiivista energiaa ja itse olenkin hankkinut lipun yhdelle tulevista keikoista, joita löytyy tulevana keväänä muutamakymmenen ympäri Suomea aina Keravalta Kuusamoon saakka. Keikkakalenteri löytyy tämän linkin takaa.



Mun pää on palava talo.

2017/01/23

Milo Greene - Afraid of Everything




Perjantaina 20. tammikuuta 2017 Trump lausui käsi kahdella raamatulla virkavalansa...ja samalla viikolla amerikkalaisbändi Milo Greene julkaisi toisen kappaleen Afraid of Everything tulevalta Never Ender -EP:ltä.

Olen muutaman kerran putkeen kuunnellut tätä tulokasta, kun totesin sen varsin kelpo kappaleeksi aamuyön tunteina. Kappaleessa on sellaista dream pop -tunnelmaa ja lohdullisuutta raadolliseen maailmaan... mutta ennen kaikkea onhan se nyt pirun kauniisti sanottu, että "I´m afraid of everything I´m not afraid of you."


2017/01/12

White Jackets - kun haluat kuulla jotain uutta ja tarttuvaa




White Jackets on tuore kokoonpano, tarkemmin ottaen duo, Vaajakoskelta Keski-Suomesta. Duon toinen jäsen Jussi Petäjä otti yhteyttä bloggaajaan, joka otti uuden ja ensimmäisen kappaleen Circle kuunteluun ja onpahan se nyt nimensä mukaisesti saanut kierroksia. Oikeasti, tässäpä mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen duo, jolta jään odottamaan uusia kappaleita.

Jussi kertoi, että vaikutteita on esimerkiksi The War On Drugsilta ja The Black Keysiltä, mielestäni melodinen ja tarttuva kappale ja laulajan ääni sekä tulkinta tuovat erityisesti mieleen amerikkalaisyhtyeen Real Estaten. Tämä on kehu.

Mutta mikä on White Jacketsin tausta? Jussi Petäjä on Captain Cougar -yhtyeestä tuttu kitaristi, laulaja ja kielisoittaja. Captain Cougar on viettänyt hiljaiseloa julkisuudessa ainakin. Duon toinen jäsen Turo Myllykangas on puolestaan tuttu yhtyeestä Rödsögården.

Ja tiesittekös mitä?

Esikoisalbumi on tuloillaan tässä alkuvuoden aikana...sekä keikkoja. Lisäilen vaikka tähän keikkakalenteria, kun tulee julki. Tai sitten jompikumpi muusikoista lisää kommentin muodossa?


Menestystä!


2017/01/02

Vuoden ekoja kappaleita: London Grammar - Rooting For You


Vuoden vaihtuessa kuudestatoista seitsemääntoista brittiläinen trio London Grammar julkaisi uuden kappaleen videoineen.

...

hrrr

....

Rooting For You -kappale tosin tuo esille trion laulajan, Hannah Reidin. Vaan kyllä tuolla äänellä kelpaakin esiintyä myös yksinään... ja vaikka mahtipontisempi orkesteri taustalla. Florence + The Machine -vibat ovat muuten itsestäänselvät, vai mitä sanovat fanittajat?


2016/12/26

Topi Saha ja Uudenvuodenyö




Minä menin kärppänä kuuntelemaan uuden kappaleen, kun julkaisun bongasin noin puoltuntia jäljestä myöhään eilisiltana.

Topi Sahalta on tosiaan tulossa uutta levyä mahdollisesti tuossa ensi vuoden puolella, sitä odotellessa oli kiva saada uutta kuunneltavaa tältä lahjakkaalta folk-muusikolta, jota varsinkin viime kuukausina olen kuunnellut enemmän tai vähemmän. Tontut myös kuiskivat, että Topi Saha keikkailisi soolona ainakin Tampereen Olympia-korttelissa tammikuun seitsemäntenä.

Mutta...Uudenvuodenyöhön... hyväntuulinen kappale löytyy Spotifysta! 


2016/12/23

Kolme jouluherkkua korville







Ho-ho-holy * it´s Christmas time! Ollaanko siellä joulufiiliksillä vaikka nurmi vihertäisi ja taivas vaihtaisi sävyjä harmaan välillä, toinen jalka liukastelee kun toinen kenkä uppoaa kirjavaan loskaan? Sää nyt on mikä on, mutta jouluvibat on ollut silti kadoksissa ja keskittyminen on ollut enemmän arjessa. Viime viikonloppuna tosin oli maagisia hetkiä huurteisten puiden alla linnassa hyvin syöden  kivojen tyyppien kanssa... ja lahjoja vaihdellen - se viikonloppu saattoi olla parempi kuin itse joulu.

Joululta ei kuitenkaan tarvitse odottaa mitään. Keskittyy vain olemiseen ja omaan tunnelmaan, sisältäisi se sitten vaikka melankolian hippusia. Sen ei tarvitse esittää, se voi olla vaatimattomampi ja silti ihan hyvä. Hieman on tunnelmaa tullut luotua kuusella (vaikka onhan se hassua, että sisällä jököttää asuntoon nähden suhteellisen iso puu) ja muutamalla kivalla joulukipaleella. Itse tykkään esimerkiksi näistä yllä olevista. Riverhän nyt on klassikko, Blue Ruin sivuaa joulua eikä ole niin tyypillinen joulubiisi (mistä tykkään) ja Walking in the air on toki aina loistava kappale, mutta oletko kuullut sen tämän indie-poppoon esittämänä? Tunnelma pysyy siinä yhtä hyvänä kuin alkuperäisessä, mutta tuoden vähän raikkaita sävyjä.

Hyvää joulua armaat lukijat!

2016/12/22

Delay Trees ja uus kappale!



Delay Trees julkaisi ihan muutama päivä sitten uuden kappaleen, se on alkusoittoa tulevalta albumilta (-> kevät 2017). Kappale on jollain tavalla menevä ja pirskahteleva, mutta ihan Delay Treesin kuuloinen silti, tuttua melankoliaa löytyy enemmänkin lyriikoista ja tuleepa melkein tippa silmään, kun tulee mieleen eräs herkkä mutta silti vahvan puoleinen ystävä, joka on käynyt vuoden aikana karikoilla. Hänelle voisin lainata esimerkiksi juuri tämän pätkän:




"There are demons you gotta get rid off
Boy you´re not a hopeless case in any way
You´ve been so distant and so quiet
It´s good
to hear your voice after silence
after the dark times"




 

2016/12/04

Gregory Alan Isakov (with The Colorado Symphony)

spotify:album:2njrqDmQV1u62ix8C5PNkM

Yhdysvaltalainen Gregory Alan Isakov on vanha folkkari-suosikkini, joka muistutti olemassaolostaan tällä tänä vuonna julkaistulla levyllään kera coloradolaisen sinfoniaorkesterin. Levyn ykstoista kappaletta ovat vanhoilta albumeilta, joten tuttuja biisejä mutta mitä nyt uusilla mahtipontisimmilla sovituksilla. Jotenkin kuitenkin se sympaattisuus, herkkyys ja pieni kotikutoisuus ei ole kadonnut minnekään.

Lähdetään vaikka levyn aloituskappaleesta Liars. Herkkä ja voimakas kappale, joka lähtee hiljalleen lentoon mies ja kitara -alkuasetelmasta, orkesterin soittaessa hiljaa taustalla. On siis sanomatta selvää, että tässä ei ole orkesteri pääosassa, vaikka saakin hienon osan. Homma on vaan sopivassa tasapainossa. Helposti Gregory Alan Isakovin hieman tasapaksuinen ja sisäänpäinkääntynyt tulkinta voisi jäädä taka-alalle, mutta kun ei jää. Tää on sitä hiljaista voimaa.

Levyyn Spotifyssa pääset albumin kuvaa klikkaamalla. Alla myös Liarsin virallinen video!

GAI on nyt myös muuten kiertueella. Suomi ei ole toistaiseksi kiertuelistalla, mutta esimerkiksi Tukholman Debaserilla hänet voi nähdä maaliskuun alussa. 

2016/11/24

Melankolisen torstain kappale: Darlingside - Whippoorwill



Tällä viikolla törmäsin soittolistalla kappaleeseen, joka pisti heristämään korvia hieman tarkemmin. Laulua merkitsevämmäksi itselle tuli kappaletta eteenpäin vievä taitava soitanta ja melodia, joita on höystetty mm. banjolla ja mandoliinilla! Ne ovat soittimia, joka joko vihastuttaa tai ihastuttaa. Tässä banjo ja mandoliini sulautuvat sulavasti kokonaisuuteen ja ilman kappaleesta jäisi puuttumaan se positiivinen vire tehden kappaleesta enemmänkin perusmelankolisen. Nyt nousee väkisinkin hymy suupieliin ja oikea jalka alkaa väpättämään. Eikä kappale olisi mitään ilman tätä toimivaa lauluharmoniaa!

Mitäs sanotte, eikö oo vähän kuin Simon & Garfunkel meets Mumford & Sons. Bändiä on kyllä verrattu myös Crosby, Stills & Nashiin.

Tässä vielä esitys livenä:

Whippoorwill on ainakin kaksi vuotta vanha kappale, mutta painettuna se on nyt ensimmäistä kertaa vasta julkaistulla EP:llä Whippoorwill. Viisi kappaletta sisältävä EP pitää sisällään muitakin hyviä, aivan viimeisenä löytyy myös Smashing Pumpkins -cover 1979. Siitäkin löytyy livejä, jotka pistävät hymyilyttämään. Nuo miehet kun todella näyttävät nauttivan soittamisesta ja nostattavat fiiliksen kattoon, tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa.


EP:n julkaisun yhteydessä julkaistiin myös video Blow the House Down -kappaleesta. Video on aika hypnoottinen ja sen taustalla on Harrisin 2500 valokuvaa tuikkukynttilöistä, joita oli kuulemma 700.  Tämä kappale puolestaan on enemmänkin indie rock jytkyttelyn suuntaan menevä! Tykkään kyllä!

 

Vaan mikäs bändi tämä Darlingside on bändejään? 

Darlingside on siis nelikko Massachusettsistä, Yhdysvalloista. Toisensa he tapasivat taiteisiin, tanssiin ja musiikkiin suuntautuvassa Williams Collegessa. Alkujaan bändi oli viisikko, se viides jäsen oli rumpali. Aika hyvin he kuitenkin onnistuivat luomaan rytmin ilman rumpujakin. Tämä nelikko on ollut kasassa noin seitsemän vuotta, bändi jonka jäsenet ovat toisilleen kuin hyvät perheenjäsenet...kyllä se lämpö onkin aistittavissa. Mikäli taustat ja musiikki kiinnostavat enemmän, niin koko tarina on luettavissa täällä. Suosittelen. Uutta albumia on kuulemma luvassa ensi vuonna!

2016/11/10

Olavi Uusivirta & Vilma Alina


Muutama päivä sitten kuulin Spotifysta tämän kappaleen. Ja kylläpä kuulosti kauniilta. Kyllä kuulostaa kauniilta tässä muutaman kuuntelukerran jälkeen.

Vilma Alina on itselle uusi tuttavuus, ja Olavi... no, hänet olen musiikillisesti omaksunut paremminkin vasta tämän vuoden puolella. Joskus vain lämpenee hitaasti. Myönnän tosin, että albumejaan en ollut ikinä oikein kunnolla kuullut. Nyt tuntuu uskomattomalta, sillä hänellä on aivan loistavia kappaleita. Olen aina ajatellut, että heiluu lavalla ilman paitaa ja teinitytöt kirkuu ja vaikka mitä, mutta eipä sitä tarvinnut murehtia ensimmäisellä live-näkemisellä, jota todistin elokuussa. Ei lentänyt paita, ei lentänyt muuta kuin hyvän musiikin kipinöitä ja tunnelmaa. Olavi Uusivirta sopi kuin nenä päähän suomikesä-nostalgiallaan lämpimään loppukesän yöhön Mustalahden satamassa. Tältä vuodelta ei jää montaa keikkaa käteen ja mieleen, mutta tätä muistelen lämmöllä. Ehkäpä loppuvuodesta koostan videon nähdyistä keikoista.

Mutta nyt..kuunnellaanhan tämä kaunis ja herkkä kappale. 



Ennen kuin astut sattumalta sisään tähän nuhjuiseen baariin ota mukaan laulut joilla pärjäät yön ennen kuin kaupunki sattumalta jäätyy ja alkaa uusi aika päiväperho tekee päiväperhon työn

2016/11/08

Paluu Interpoliin

Joskus tulee se aika kun kaivaa esiin paksumman kaulaliinan johon kietoutua viimaa vastaan. Se on ollut siellä jossain, mutta kun se on siinä, niin tuntuu paitsi tutulta ja turvalliselta niin myös uudelta ja huikealta. Näin minulle kävi myös Interpolin suhteen, kun en ollut kuunnellut toviin. Muistin taas, että huhhuh kun kolmessa ekassa albumissa riittää taas makusteltavaa. Toisin sanoen ne ovat ne lempparikaulaliinat, jotka säilytetään vuodesta toiseen. Niitä ei unohdeta, vaikka joskus kätkössä olisivatkin.

Erityisesti tällä viikolla lämmittelen itseäni näillä kolmella ekalla (koska kaksi viimeisintä ei ole koskaan tullut oikein tutuiksi) ja hyppäähän ihmeessä mukaan.  Debyytti Turn on the Bright Lights ilmestyi vuonna 2002 (eli tota 14 vuotta sitten!), Antics kaksi vuotta vuotta myöhemmin ja Our Love to Admire vuonna 2007. Noihin aikoihin bändi löysikin tiensä kuulokkeisiin ja vuonna 2008 todistin live-esiintymisen Ruisrockissa. Intiimimpää keikkakokemusta Suomen kamaralla ei ole päästy kokemaan. Mutta psst. kun pistät kuulokkeet korville ja musiikin semitäysille, niin pääset mukaan aika intiimiin tunnelmaan. Levynkansia klikkaamalla pääset suoraan albumeihin Spotifyssa.


spotify:album:79deKDaslwLfH3yPR2T3SB

spotify:album:58fDEyJ5XSau8FRA3y8Bps

spotify:album:49agqemJmnDfTA8nqod1qy


Suosikkejahan näillä levyillä riittää, mutta muutama esimerkkinosto:
















Puhumattakaan siitä kuinka paljon osa näistä lyriikoista kolahtaa tähän hetkeen, näihin fiiliksiin.

2016/10/27

Kaks uutta kotimaista + uusi keikkapaikka




Tässä soittolistoja kuunnellessa korvat tarttuivat näihin melko tuoreisiin ja hyvin erilaisiin kappaleisiin.

Mikko Joensuun maanläheinen, mutta herkällä tavalla mahtipointinen Drop Me Down on Amen 2-levyltä. Uskonnollisuus tai siitä irtautuminen on läsnä musiikissa, mutta ei siitä kannata huolestua vaikkei hengellisyyteen liittyvät asiat ole niin läsnä omassa elämässä. Kantsii nauttia vaan kauniista kappaleesta, joka on yhdistelmä folkia, gospelia ja shoe-gazea! 

Villa Nah tarjoaa taasen tuttua unenomaista syntikkapoppia, Suomen oma The Radio Dept. (tai vähän sinne päin)

Huomasin muuten, että näitä molempia esittäjiä yhdistää yks seikka: Molemmat esiintyvät marraskuun aikana Tampereella viime viikonloppuna avatussa Olympia-korttelissa! Avajaiset jäivät väliin, mutta olin kyllä hurmioutunut jo pelkästä uutisesta. Olympia-kortteli sijaitsee historiallisessa rakennuksessa Tampereen keskustassa. Rakennuksessa oli vuodesta 1917 vuoteen 1986 elokuvateatteri, Olympia-sali, sittemmin se on tullut paremmin tutuksi Cumulus-hotelli Pinjana. Hotellitoiminta loppui viime vuonna. Paikkakuntalaisena itseä hyödyttääkin hieman enemmän tämä ravintola-keikkapaikka-konsepti. Varsinkin kun perinteisiä keikkapaikkoja on yllättävän vähän täällä... Yo-talo esimerkiksi on ottanut haltuunsa enimmäkseen stand uppia (kuvittelenko, että entistä enemmän..ei mitään vikaa siinäkään tosin vaikken sitä käykään katsomassa), tätä nykyä kiinnostavimmat keikat ovat olleet lähinnä kapakoissa. Kiva saada uutta meininkiä! Odotan innolla tulevaisuuden keikkakalenteria, joka on jo nyt aika lupaava. Esimerkiksi lauantaina Olympia-salissa esiintyvät Risto Soolona sekä Teksti-TV 666. Vaikka keikoilla on isojakin nimiä moneen eri makuun esimerkiksi Ellinoorasta Pauli Hanhiniemeen, niin kelpaa vähän vaihtoehtoisemmatkin nimet.  Keikkakalenteri täällä.

2016/10/24

Hiss Golden Messenger

Hiss Golden Messenger on ollut elämässä mukana enemmän tai vähemmän ehkäpä about parin vuoden verran. Sellainen artisti/yhtye, josta olisi voinut suoda sanasen tai pari jo vähän aiemmin. Mutta tehdäänpä se viimeistään nyt tällä postauksella ja julkaisemalla mm. tämä mieltä nostattava suht tuore kappale ja sen virallinen musiikkivideo.

Tell Her I´m Just Dancing näyttää toisen puolen tästä lahjakkaasta amerikkalaisesta muusikosta. Yhtyehän rakentuu multi-instrumentalisti singer-songwriter Michael Taylorin ympärille. Tää on menevämpi ja jalkoja nostattavampi kappale kuin moni muu myös kuuntelemisen arvoinen kappale. Vaan ei huolta, HGM ei ole mitään huomattavaa muodonmuutosta tehnyt. Näkeehän näitä välillä kun joku folk-yhtye päättää että on aika irrotella ja ryhtyä kokeellisemmaksi, mikä tarkoittaa yleensä elektronisia sävyjä. Ei, tämä lokakuun alussa julkaistu tuorein albumi Heart Like A Levee pitää Hiss Golden Messengerin bändin musiikilliset jalat siellä country/folk popin alueella, josta ei puutu aimo hyppysellinen bluesiakin (esimerkiksi kappale Like a Mirror Loves a Hammer). M.C. Taylorina tunnetun laulajan ääni on mukavalla tavalla maanläheinen ja näenkin tyypin mielelläni jatkossakin enemmän country- ja bluesmusan puolella.

Uudella levyllä M.C. Taylorin kera soittavat esimerkiksi Matt McCaughan Bon Iveristä sekä Brad ja Phil Cook Megafaunista.

Tutustu tähän, jos pidät esimerkiksi: Wilco, Kurt Vile, Bonnie "Prince" Billy, Bon Iver (hmm)

Albumiin Spotifyssa alla olevaa hienoa kansikuvaa klikauttamalla:

https://open.spotify.com/album/4rEEkztpEU1GBmy5uBYHUS




You can't choose your blues but you might as well own them

2016/10/20

Einar Lind - Jossain on valo, joka loistaa aina (The Smiths cover)

The Smithsien There is a light that never goes out on eittämättä yksi kauneimmista ja surullisimmista rakkauslallatuksista. Kyllä te nyt tiedätte.... jos ette, niin kuunnelkaapas tästä.

Vaan niin... vaikka laulussa ehtii tapahtua yhtä sun toista aina autoajelusta nuorien ja elävien ihmisten pariin mahdollisuuteen kuolemaan rakkaansa kanssa kaksikerroksisen bussin tai rekan törmätessä heihin, kuolla traagisella tavalla autuaasti... kuin Romeo ja Julia... "To die by your side... Well, the pleasure and privilege is mine....", niin siellä se kodittomana murehtii ja haaveilee yksinään alikulkutunnelissa, kun ei uskalla kysyä mielitiettyään. Huu-ooo-h. Mutta ehkäpä joku kerta...

Nyt suomalainen Einar Lind on astunut omalla tyylillään Morrisseyn saappaisiin, ja tekee sen suloisen vaatimattomasti ja rehellisesti. Mies ja kitara keittiönpöydän äärellä, ei mitään turhia kikkailuja tai muutoksia äänialan korkeudessa Morrisseyittain. Pehmeämmin.

Tosi nätti cover, jossa lyriikkaa ei ole aivan kirjaimellisesti käännetty ja kakskerrosbussi on Onnibus. Ainoa hämmentävä osuus on oikeastaan kun lauletaan "Jos Onnibussilla meidät musertaa.... ja rekka-autolastissa meidät liiskaa vaan...", tämä kohta jäi ymmärtämättä, missä tässä nyt ollaan, miksi taivutukset?
Mutta muuten Kuvahaun tulos haulle thumb.
                                               



Tässä vielä johdanto coveriin Einar Lindin sanoin:

"The Smiths on minulle ehkä se kaikkein rakkain bändi. Upea kitaramusiikki yhdistettynä laulaja Morrisseyn teksteihin teki teinipoikaan lähtemättömän vaikutuksen. Usein yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta - myös huumorin kautta - kuvaavat tekstit tarjosivat samaistumispintaa teiniangstissa rypevälle nuorukaiselle. Enkä ollut yksin musiikillisen rakkauteni kanssa. Miljoonat muut herkät sielut ympäri maailman kohottivat The Smithsin kaikkien aikojen kulttibändin statukseen. Bändin, johon suhtaudutaan keskimääräistä fanitusta intohimoisemmin. Niinpä mietin kaksi kertaa, kehtaanko tehdä oman, suomenkielisen version The Smithsin tykätyimmästä kappaleesta There is a light that never goes out. Toisaalta kappaletta ei ainakaan minun tietääkseni ole koskaan suomeksi tehty. Halusin myös kääntää sanat mahdollisimman tarkasti alkuperäistä mukaillen. En siis kertoa uutta tarinaa tutussa melodiassa. Ja ainakin omasta mielestä suoraviivainen käännös toimii hyvin - kaikessa "rujoudessaan" ja ehkäpä juuri siksi. Koen myös, että raaka toteutustapa - mies ja kitara livenä keittiön pöydän ääressa kännykällä äänitettynä - tuo lauluun uusia sävyjä. Että esitykseni olisi muuta kuin karaokeversio originaalista. Ja kun tulkitsija on keski-ikäinen suomalainen äijänköriläs, saa tarinakin mielestäni uusia ulottuuuksia. Jos jaksoit lukea tänne asti ja vieläpä kuunnella laulun, niin tutustu ihmeessä myös The Smithsin ja Morrissey Official:n musiikkiin. Kiitos ja kaikkea hyvää."

 (Facebook 29.7.2016)