Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

2017/05/09

Luokkajuhla (Återträffen) - puolifiktiivinen elokuva karmaisevasta luokkakokouksesta






Luokkajuhla (Återträffen) vuodelta 2013 on ruotsalaistaitelija Anna Odellin ohjaama ja pääosan tähdittämä elokuva luokkajuhlasta, joka ei mene aivan niin täydellisesti kuin osallistujat ovat illalta odottaneet. Tiedättekö; onnellisia jälleennäkemisiä, nauruja, viinin virtausta ja tanssia.

Tämä Suomenkin elokuvateattereissa pyörinyt elokuva  ja Ruotsissa "Jussi"-palkittu elokuva sai tv-ensi-iltansa sunnuntaina ja on katsottavissa Yle Areenassa, josta suosittelen sen katsomaan. Mikäli haluat nähdä vain iloa ja naurua, sillä täytyyhän juhlien olla hauskat, katselukokemus voi järkyttää mieltäsi.

On kulunut 20 vuotta yläasteen päättymisestä, kun iso porukka kokoontuu yhteiseen tilaan juhlimaan. Vieraat tunnistavat toisiaan ja halailevat. Kilistellään laseja, pidetään puheita, yllätyspuheenvuoron ottaa Anna Odell (kuvan valkopaitainen nainen) ja kertoo ikävistä muistoistaan päin naamaa. Tässä vaiheessa kameran linssi käy läpi kuuntelijoiden ilmeitä ja eleitä, on näettävissä lievää kiusaantuneisuutta, ehkä häpeää tai sitten vain myötähäpeää. Puheen jälkeen yksi juhlien järjestäjistä pitää puheen korostaen mahtavaa yhteishenkeä...  ja huomio on taas jossain ihan muualla. Anna ottaa uuden tomeramman puheenvuoron ja kertoo olevansa ihan eri mieltä yhteishengestä, kuinka luokkaretkellä häntä kiusattiin. Kuinka koulussa häntä pyydettiin tekemään itsemurha, mutta hän ei viitsinyt, koska luokkatoverit olisivat nauraneet entistä enemmän meikittömälle Annalle.


"Viiniä lisää!"

"Tämä ei ole oikea paikka puhua näistä asioista."

"Tarvitset terapiaa!"

Kamera käy myös yksityiskeskusteluissa, kaikissa on enemmän tai vähemmän Anna mukana. Kuinka muutenkaan, sillä Anna on vienyt juhlien suunnan ihan muualle. Juhlien tunnelmassa on enemmän tai vähemmän mukana klaustrofobiaa ja hämmentäviä tuntemuksia. On äärimmäisen mielenkiintoista seurata juhlien etenemistä, kun samalla ei myös enää tiedä kenen puolelta lopulta on, kun Annan puheet käy entistä syyttävimmiksi ja painostavammiksi. Turhautuneet katseidenvaihdot eivät toisaalta nekään saa ymmärrystä. Anna kuitenkin haluaa vain kertoa suoraan miltä hänestä tuntui silloin, kun ei saanut sitä aiemmin sanotuksi läpi kiusattujen kouluvuosien - joko silmätikkuna tai huomaamattomana. Tässä vaiheessa ihmisten pitäisi kaiketi tuntea olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi, mutta useampi tuntuu olevan vain lyötyjä koko tilanteesta: illanpilaaja ei mitään anteeksipyyntöjä kaiketi ansaitsekaan.


Tämä episodi on elokuvan ensimmäinen osa, jonka jälkeen selviää, että tässä ei ollutkaan kyse todellisesta luokkajuhlasta, vaan kuvitelma luokkajuhlasta, jossa hän sanoisi sen mitä näytellyssä episodissa sanoo. Todellinen luokkakokous on järjestetty, mutta hän ei saanut kutsua. Hän etsiikin käsiinsä yksitellen oikeat luokkatoverinsa ja haluaa näyttää elokuvan, sekä mitä ajatuksia se herättää. Toisia on vaikeampi tavoittaa ja tavoitellutkin ovat seurassa lähes yhtä vaikeita kuin näytellyssä episodissa. Ovatko aikuisetkin yhtä lapsellisia ja pahansuopaisia kuin yläasteaikoina? Elokuva pohjautuu Anna Odellin omiin kokemuksiin (hän ei tosiaan saanut kutsua luokkakokoukseen) ja vaikka molemmat osiot ovat fiktiota, niin ne ovat silti taiteellinen projekti ja kannanotto.
Pidän siitä miten elokuva yhdistää fiktion ja faktat. Pidän siitä käänteestäkin, että tässä olikin elokuva elokuvassa. Ensin kuitenkin petyinkin hieman, sillä se oli niin loistava. Toisaalta karuuden vuoksi pystyi vain huokaisemaan, että ehkä näin ei oikeasti olisi käynyt. Se pistää kuitenkin ajatukset liikkeelle, aivan kuten on sen tarkoitus. Se pistää myös toteamaan, että aivan varmasti näin voisi käydä aikuistenkin, nelikymppisten, luokkajuhlissa tai missä vain juhlissa, missä tarkoitus on pitää hauskaa ja jutella pinnalla liitävistä asioista. Siinä elokuva siis onnistui - olemaan realistinen, vakuuttava. Millasia kokemuksia teillä on luokkakokouksista?

2017/02/10

Seitsemän syytä nähdä La La Land



⭐ La La Land on yhdeltä genreltään musikaali. Musikaali, musikaali, musikaali. Saatat olla itseni kaltainen anti-musikaali-fanittaja. Siksi juuri voit kerrankin mennä boksisi ulkopuolelle, rikkoa (genre-)rajoja, olla ennakkoluuloton. Mennä jopa elokuvateatteriin asti katsomaan, jolloin kätesi eivät hapua kaukosäädintä tai kännykkää vaan olet silmät screeniä kohti. Elokuvateatterissa myös, jos jossain, musikaalimainen elokuva pääsee parhaiten oikeuksiin.

⭐ Huh. Kehutun alkukohtauksen jälkeen havahtuu ja toteaa, että tämähän ei olekaan läpeensä musikaali. Vuorosanoja ei käytetä laulaen kuin valikoiduissa kohtauksissa. Osa niistä yllättää, osan olisi voinut mielestäni jättää väliin ja sanoa ihan tylsästi puhuen. Osa toimii. Ryan Goslingin ja Emma Stonen laulutaitoja ei joku ylistänyt tähtiin asti, mutta minä pidän. Pidän niistä, sillä ne ovat jollain tavalla maanläheisiä, eivät yritä liikaa, eivät makeile. Ennen kaikkea eivät ole kirkuvia ääniä. Minun lempikohtaukseni on tämä:


Ryan Goslingin esittämä Sebastian käyskentelee purppuraisen taivaan alla ranta-alueella, tanssahtelee kepeästi ja laulaa City of Stars -kappaletta. Mun on vaikea uskoa, että kyseessä on juuri tähän elokuvaan tehty kappale, mutta näin vaan on. Täällä näet kyseisen kohtauksen, sekä toisen pätevän kohtauksen, jossa myös Emma Stonen ääni pääsee oikeuksiin.

⭐ En fanita Ryan Goslingia sillä tavalla kuin moni fanittaa, enkä liiemmin pitänyt Emma Stonesta. Molemmat näyttelijät näyttävät kuitenkin kyntensä. Ryan Gosling sympaattisena ja hieman kapinahenkisenä jazz-pianistina, Emma Stone koenäyttelyissä käyvää ja omaa näytelmäänsä kirjoittavaa kahvilatyöntekijää. Tässä taisin jopa tykästyä Emma Stoneen - paras näkemäni roolityö häneltä. Vakava, herkkätunteinen, uskalias.

⭐No kieltämättä... onhan tämä Gosling ja ratti hyvä vastapari Drive-elokuvalle. Naapurinpoika työmatkalla Losissa päivänvalossa vrt. ei-niin-naapurinpoika Losin yössä. Ratti joka tapauksessa pukee Goslingia nähtävästi.



⭐ Yhtä hyvin sopii pianokin. Elokuva onkin oodi varsinkin jazz-musiikille ja sen osittaiselle kuolemalle. Sebastianilla on kunnianhimoa soittaa muutakin kuin uudenlaista jazzia tai peruslallatuksia pianolla. Hän haaveilee myös omasta arvovaltaisesta jazz-klubista, joka ei lähde mihin tahansa hömpötyksiin mukaan. Tässä kohtaa hän repäisee potkujen uhalla.

 

⭐ Elokuva on juuri sopivalla tavalla arkinen. Kahvit läikkyy valkoiselle paidalle, menestys ei tule tuosta vaan, molemminpuolinen ihastus ei tapahdu yhdellä silmäyksellä, liikenneruuhkat, kirosanoja, selän takana puhumista, tylyjä haastatteluja, potkuja, parisuhderiitoja jne.


⭐ .... kuin myös vähän hömppä ja siirappinen. Kohtaukset kuin Disney-elokuvasta. Kuin vertauskuvana suurelle ihastumiselle, rakastumiselle... Observatoriossa kuvattu tanssi tähdissä saattaa olla ylisiirappinen, mutta menettelee. Alun "lemmentanssin" voi kokea myös epäluonnolliseksi musikaaleihin tottumaton, mutta hauskan kiusoitteleva lapset hiekkalaatikolla -henkeen toteutettu se on.... ja niin nostalgiaa täynnä oleva. Tuo ehdottomasti mieleen vanhat elokuvat, kun samalla viittaa kintailla perinteisille kliseisille miten tästä eteenpäin. Molemmat ovat itsenäisiä liikkeellä omilla autoillaan. Vaan kyllä mukaan tulee myös pari perinteistä ja romanttista mies noutaa naisen kotoaan autolla. Siksi tämä elokuva onkin hauska sekoitelma kliseitä ja ylläreitä. Aina ei tiedä millä vuosikymmenellä ollaan, eikä juonenkäänteet ja loppu ole itsestäänselvyyksiä.



No, joko olette käyneet katsomassa tämän kohutun uutukaisen? Itselleni ei tullut välitöntä pakko nähdä heti -fiilistä, vaan oikeastaan yllytin itseni lähteäkseni. Halusin tietää miksi tätä mainostetaan, miksi tästä puhutaan niin paljon, miksi tämä tulee varmasti kahmaisemaan muutaman Oscarin tässä lähiaikoina. Siispä viikko sitten Facebookiin kirjoitinkin puoliksi vitsilläni meneväni katsomaan La La Landia markkinoinnin uhrina.

Ei harmita. Kuten jo kerroin; elokuvateatterissa tämä pääsee varmasti parhaiten oikeuksiin, siispä lahjoita sinäkin itsellesi elokuvalippu, jollet jo niin tehnyt.

2017/01/20

Ensi-illassa: Paterson


Tänään Suomen ensi-iltansa saava Jim Jarmuschin Paterson on elokuva, joka on vain nähtävä.
 Minut sen vakuutti ensin elokuvan kuvaus ja trailerin näkeminen sinetöi päätöksen.

Paterson on bussikuski Patersonin kaupungissa New Jerseyssä. Päivätyökseen hän ajaa samaa bussireittiä kaupungissaan ja tekee havaintoja, jotka hänen päässään muokkautuvat runoiksi muistikirjaansa. Hänellä on myös rakastava vaimo Laura (Golshifteh Farahani), joka leipoo nättejä leipomuksia ja jonka kanssa hän jakaa viehättävän kodin sekä koiran. No siis huhhuh, mitä ihmeelllistä tässä on, ajattelee joku ja hänen edestään vaan nyökäytän kahta kovemmin. No mene sinä vain katsomaan Armoton maa tai Rogue One: A Star Wars Story (mieluiten 3D:nä). 

Paterson on juuri sellainen elokuva, jonka taika vaikuttaisi olevan juuri hienovaraisesti rakennetussa tunnelmassa, pikkukaupungin elämän kaduilla ja kuppiloissa, arjen ja haaveiden yhteensovittamisessa. Elämässä ja arjen havainnoissa. Hiljaisessa huumorissa, joka on yksi lajityyppisuosikeistani. Olen aika varma, että Adam Driverin esittämän Patersonin silmien kautta tehdään aika arvokkaita havaintoja ja kieltämättä kiinnostaa päästä hänen runojensa pariin. Driver on näytellyt aika samankaltaisissa hipsteri-rooleissa ja tästä on tullut myös tunne, että hän on vain oma itsensä. Tämäkään elokuva ei taida olla poikkeus boheemiudessaan, mutta tässä roolityö vaikuttaisi olevan vakavin ja siksi paras.

 Ensi-ilta elokuvalla on tosiaan tänään ainakin Finnkinon elokuvateattereissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa.  Tampereella myös Niagara näyttää tästä päivästä lähtien Patersonin.  
When you’re a child you learn there are three dimensions; height, width and depth, like a shoebox. Then later you hear there’s a fourth dimensions; time.
 

2017/01/18

Sarjavinkki: Love yhdistää Girlsin ja Woody Allenin... ja tekee sen hyvin



Netflixistä löytyvä Love (2016) on 10-osainen sarja, joka on yhdistelmä sarjaa Girls ja Woody Allenin leffoja. Girls ei edes ole kaukaa haettu, sillä sarjan tuottajana tässäkin on Judd Apatow. No mutta mitä hyvää voi tulla sarjasta joka yhdistää Girlsit ja Woody Allenin? Eikö molemmissa olla kipuilevien ja hermostuneiden älykköjen maaperällä, jossa ei oikein osata olla vuorovaikutuksissa normaalilla tavalla ainakaan vastakkaisen sukupuolen kanssa? Sekoillaan...sanoissa ja muutenkin. Kyllä, sitä tarjoaa tämäkin sarja Love. Jo trailerin nähtyäni en ollut ihan varma tulenko pitämään tästä, mutta lopuksi huomasin kiintyväni ja katsottuani ensimmäisen kauden kymmenen jaksoa tuossa loppuvuodesta, jäin odottamaan jo kakkoskautta.

Pääosissa ovat näissä kuvissa näkyvä kaksikko: Mickeytä näyttelevä Gillian Jacobs ja Gusia esittävä Paul Rust. Ensimmäisessä jaksossa molemmat löytävät itsensä sinkkuina, vaikka kummankaan identiteetiksi se ei vielä ensimmäisessä jaksossa ole täysin muodostunut, joten exät valtaavat vielä tilaa päästä. Tutustuessaan toisiinsa tämä kaksikko ei ehkä vielä aavista, että tulevat tutustumaan toisiinsa kunnolla, ovathan he varsin erilaisia... vaan ovatko sittenkään? Kaudella näytetään tämän ihmissuhteen kehittymistä monin eri kääntein. Toisesta kaivetaan ne hyvät puolet esiin ja jotenkin tämä kaksikko täydentää toisiaan niin hyvässä..ja joskus vähän huonossakin. Siinä missä Mickey on suorasukainen ja impulsiivinen, siinä Gus herkkä ja harkitsevainen. Kerran Gus vie Mickeyn erääseen lempipaikkaan, mistä on seurauksena erkaantuminen eri teille. Vaan onneksi tässä sarjassa mikään ei ole itsestäänselvää. Juuri se tekee tästä mielenkiintoisen ja ihastuttavan sarjan. Löytävätkö he itsensä? Löytävätkö he toisensa? Girlsiin verrattuna on hyvä, että sarjassa ei ole aivan liikaa sekoilevia tyyppejä ainakaan pääosissa, mutta toki hyvä, että sarjassa ei näytetä vain näiden kahden keskinäisiä juttuja, vaan kuvaa on niin Gusin työpaikalta tutorina elokuvayhtiössä sekä Mickeyn työpaikalta radiokanavalta. Elinympäristönä on Los Angeles.

Toinen kausi 12 jaksollaan on odotettavissa tämän vuoden alkupuolella.


Gus pelastamassa Mickeytä ötököiden invaasiolta. 


2016/12/29

Yle Areenassa: Olipa kerran... Lost in Translation



Olipa kerran... Lost in Translation (Il etait une fois... Lost in Translation), siinäpä dokumentti sinulle, joka tuumaat, että kyseinen elokuva (vuodelta 2003) on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista elokuvista. Ja myös sinulle, joka et ole elokuvaa nähnyt.

Dokumentti näyttää tuokiokuvia elokuvasta ja niiden ns. rakentamisesta. Elokuvan, joka oli jo ennen sen tekoa, jotain jota ei oltu vielä tehty; Japaniin sijoittuva jenkkielokuva, joka ei kuitenkaan ole aivan perusjenkkielokuva. Elokuva jopa jollain tavalla "markkinoi" Tokiota ja Kiotoa edullisessa valossa, mutta näyttää myös kulttuurierot. Miltä tuntuu olla aikaerorasituksessa aivan uudessa paikassa, jonka kieltä ei osaa. Hiljainen huumori on myös elokuvan yksi tärkeimmistä tehokeinoista visuaalisuuden ja melankolisen tunnemaailman lisäksi.

On ilmiselvää, että elokuvassa pitää olla juuri Bill Murray ja Scarlett Johansson. Mutta tiesittekö, että varsinkin Murrayn saaminen elokuvaan ei ollut mikään ´piece of cake´. Ohjaaja Sofia Coppola oli visoioinut juuri sen, minkä katsoja näkee, että Murray olisi sopiva rooliin, mutta ensin oli vain saatava Murray kiinni. Murray ei ole helposti tavoitettava ihminen, sillä hän ei käytä esimerkiksi agentteja. Lopputulos on kuitenkin onnellinen. Coppola antoi Murraylle yleensä näyttelemisen vapauden elokuvassaan, joten monet elokuvassa näytellyistä absurdin ja surullisen hulvattomista kohtauksista ovat improvisoinnin lopputulos. Kyllähän sen huomaakin, että kyseessä on jotain tavattoman aitoa meininkiä.

Entä tiesittekö, että osa kohtauksista on kuvattu ilman lupaa viranomaisilta? Tai että Scarlett Johansson oli kuvausten aikaan vasta 17-vuotias? Nuorihan hän oli tietysti muutenkin, jota korosti suhde Bill Murrayn kanssa, mutta elokuvassa hän on paljon kypsemmän oloinen.

Kannattaa katsoa..dokkari, sekä elokuva. Molemmat löytyvät Yle Areenasta. Dokkari tämän linkin takana vielä muutaman viikon verran ja elokuva puolestaan pysyy Areenassa vielä kaksi päivää.


2016/12/27

Blue Jay




Blue Jay on tuore Netflixistä löytyvä elokuva, jota tahdon lämpimästi suositella.

Elokuva on sinulle, jolle riittää kahden ihmisen välinen dialogi ja keskinäinen kemia. Tässä elokuvassa ei tosiaan ole kahden päänäyttelijän, Amandan ja Jimin (Sarah Paulson & Mark Duplass), lisäksi muita kuin alkupuolella hyvin ohimennen. Tunnelma on siksikin hieman pysähtynyt ja intiimi, mutta osaa se olla myös rento ja hersyvä. Joissain kohdissa sitä saattaa jännittää hieman enemmän, mutta mukaansa se silti ottaa.

Alkuasetelmana on se, että entiset heilat tapaavat toisensa kahdenkymmenen vuoden jälkeen kaupassa, joka sijaitsee pienessä Kaliforniassa sijaitsevassa kaupungissa. Siellä entisessä yhteisessä kotikaupungissa, jossa Amanda on käymässä siskonsa luona. Pienen vaivaantuneen hetken jälkeen he päätyvät lopulta kahville... ja vähän kiertelemään vanhoja tuttuja paikkoja nostalgiamielessä. Amandan siskolleen ostama jäätelö jää sulamaan autoon... Yhdessä vietetään päivä ja yö. Nauretaan ja itketään. Tuntuu kuin vuosia ei olisi ollutkaan välissä.

Elokuvan on kirjoittanut tuo toinen päänäyttelijä Mark Duplass, ja hyvin kyllä herra onnistui siinä sekä roolissaan hieman surumielisenä ihanana Jiminä. Samoin Sarah Paulson hurmaa Amandana. Hyvyyttä lisää se seikka, että elokuvaan ei ollut virallista käsikirjoitusta (yhteenveto lähinnä), vaan näytteleminen on tehty pitkälti improvisoiden.

Mitä tulee mustavalkoisuuteen, niin se aluksi mietitytti, mutta eipä se haitannut kuitenkaan. On elokuvia, joissa se tuntuu alleviivaavan eräänlaista cooliutta, mutta sitten on elokuvia, joissa itse elokuva ottaa mukaansa niin, että koko väriskaalan puuttuminen ei edes pyöri ajatuksissa.
 


2016/11/25

Saattaa sisältää giffejä ja elämänviisauksia (Gilmoren tyttöjen paluun kunniaksi)



Throwback -postauksia ei ole blogissa aiemmin tehty. Nyt kuitenkin palataan tähän vuoden alussa tehtyyn postaukseen, jolloin oli vasta tullut tieto sarjan paluusta neljän 90-minuuttisen jakson/elokuvan muodossa. Tänään on juuri se päivä, jolloin nämä ovat nähtävissä Netflixissä. Historialliseksi tämän päivän tekee myös se, että hankin Netflixin. Voi kyllä. Jokaisella suomalaisella on S-etukortti, alkoholiin taipuvainen sukulainen JA Netflix. Tai ollut ainakin kerran. Ei sillä, etteikö kiusauksia olisi ollut hankkia Netflixiä, sillä olenhan sarjojen fani...mutta elokuvia ja sarjoja on ollut nähtävissä monella muullakin tapaa. Sellainen tuntuma, että katson nämä Gilmoren tytöt vähintään kaksi kertaa.

Traileri näyttää niin lupaavalta. Näyttää... aivan Gilmoren tytöiltä. Hyvä myös, että Where Do You Lead on edelleen tunnarina.




 ----


Olen Gilmoren tyttöjen fani. Olen katsonut jaksot useat kerrat. Kuvitteelliseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, Stars Hollowiin, sijoittuva sarja on niin elämänmakuinen ja se pitää sisällään elämänviisauksia joita sanotaan Muumeistakin löytyvän. Pienellä sarkasmilla, huumorintajulla ja oikealla elämänasenteella selviää  elämän kiperissäkin tilanteissa ja jos sul onni on, niin kätes yhteen lyö ja näytä se. Ja toisekseen, kaikki aidot asiat kahvista ja kirjoihin (kirjoista ja muusta paljon viittauksia populaarikulttuurin ystävälle) ovat hyvästä, robotti-imuri ja nopea netti saattavat heikentää elämänlaatua.



Kirjoista on erittäin okei tykätä näinkin paljon. Vanhat klassikkokirjat otetaan kaikilla aisteilla.
Ja innostuminen pienistä asioista on aina kaunista.  Koskaan ei saa kasvaa liian aikuiseksi.


Asioista ja ihmisistä voi viehättyä ilman että niitä tarvitsee omistaa.


Ihmissuhteisiin kuuluvat vaikeudetkin. 


Jos pomo on joko todella tuttu tai todella kamala, voi käyttää yllä olevaa lainia.


Viisaimmatkin meistä tekevät virheitä.


Huumeita kannattaa käyttää harkiten. (Huonoja fontteja ei jaksa kukaan.)


Robotti-imurit ovat naurettavia ja saatanasta. (Paitsi tietysti kirjaimellisesti kädettömille oiva keksintö)
Jos puhelinmyyjä soittaa, niin vastaus on yllä. Ei soita enää takaisin.
Mielikuvituksella voi kirjoittaa asiat uusiksi. 
Mielikuvitus ei tunne rajoja.



Ja kahvi pelastaa elämän. Varsinkin kuudelta aamulla, mutta erityisesti aina.

2016/09/14

Nousuvesi - uusi rikossarja länsinaapurista


 

Vuonna 1990 nuori raskaana oleva nainen hukkui nousuveteen Ruotsin länsirannikolla, Nordkosterissa. 
Tapaukseen liittyi murha.

On vuosi 2015, 25 vuotta tapahtuneesta. Selvittämättömän rikoksen statuksen saanut tapahtuma nostetaan nyt esille kun poliisikorkeakoulussa opiskeleva Olivia Rönning (Julia Ragnarsson) saa rikoksen harjoitustehtäväkseen kesäloman ajaksi. Motivoitunut nainen tarttuu tehtävään aikailematta, ja saa todeta heti alkuun, että hänen isänsäkin on ollut vastuussa tehtävästään ja löytää kotoaan aihetta käsitteleviä dokumentteja.

Jo heti alkuun on aavistettavissa, että tämä vahva nainen pääsee kyllä vihille asiasta ja mahdollisesti ratkaisee rikoksen. Sitäpä en tiedä kuinka käy, vaikka Cilla ja Rolf Börjlindin dekkarin lukeneille juoni ei välttämättä liene yllätys. Mikäli juonenkäänteet ovatkin ennalta aavistettavissa, niin pohjoismaisen rikossarjan tunnelma on se asia mihin tarttua. Näin dekkareita lukemattomana nautinkin siitä kombosta mitä tuo meille suomalaisillekin tuttu pohjoismainen hämy, kaupungin valot, laitakaupungin valot ja se yleinen melankolisuus. Tässä sarja tulee vielä lähemmäs sijoittuessaan Tukholmaan.

Vanhan rikoksen selvittelyn ohessa seurataan kodittomien elämää ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa, tympeät väkivaltakohtaukset kuvataan ja ladataan nettiin. Linkittyyköhän tämä lopulta juoneen muutoinkin kuin sen osalta että asunnottomien joukossa on entinen poliisi, joka ratkoi vanhaa murhaa.

Sarja tuo epäilemättä hieman mieleen pohjoismaisen sarjan Sillan (t. kaikki kolme kautta innostuneena seurannut), ja toki tämä vertaus houkutti katsomaan ensimmäisen jakson, jonka perusteella tulen katsomaan todennäköisesti loppuun asti.

Nousuvesi alkoi viime sunnuntai-iltana TV1:llä ja seuraavat kauden yhdeksän jaksoa näytetään myös sunnuntaisin, torstaisin uusintana. Jaksot tulevat myös Yle Areenaan, joten jos missasit ensimmäisen jakson, niin se löytyy tämän linkin takaa.