Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salo. Näytä kaikki tekstit

2016/10/03

Turkka Hautala: Salo



Turkka Hautalan (s. 1981) esikoisromaani Salo vuodelta 2012 vakuutti. Vakuuttaa. 

Luin hiljattain tämän verrattoman kirjailijan esikoisteoksen Salo. Kirjaa lukiessa ei kertaakaan tehnyt mieli huokaista muusta kuin hienoista tarinoista ja kerrontataidosta.

Salo kertoo nimensä mukaisesti noin 50 000 asukkaan paikkakunnasta Lounais-Suomessa (Turusta noin 50 kilsaa) ja useimmat ehkä muistavat siellä olleen Nokian tehtaan. Tätä myös romaani sivuaa; paikkakuntaa, joka on melko tavallinen suomalainen pikkukaupunki ja sitä asuttavat ihmiset ovat laaja kattaus erilaisia ihmisiä ja suomalaista nostalgiaa, kaihoa, hilpeyttä, raakuutta. He ovat ihmisiä, joita on oikeasti olemassa, jokaisessa kaupungissa näkyy näitä hahmoja, persoonia.

Varsinkin pikkukaupungista tulleelle nostalgikolle, joka tykkää aidoista tarinoista ja havainnoinnista, tämä kirja sopii käteen paremmin kuin hyvin. Vaikka Salo onkin kerrottu kauniisti, niin kerrontatapa on silti mutkaton ja rehti. Ei se selittele liikaa, mutta ei myöskään piilottelekaan liikaa. 

Kirjassa esimerkiksi 90-luvulla maahanmuuttanut pizzeria-työntekijän kollega pyytää, että pizzaa viedessä puhuisi huonoa suomea (vaikka todellisuudessa puhuu loistavaa suomea ja tietää Suomen itsenäisyydestä ja kulttuurista), koska ihmiset haluavat kuitenkin palan eksotiikkaa. Siitäkin huolimatta, että rasismi on suuri kirosana. Väkivallaltakaan ei vältytä.

On vanha elokuvateatteri ja jonka pitäjä harmittelee nykyajan meininkiä. Kun on deeveedeet jne. Pieni kävijäjoukko käy kuitenkin elokuvien jälkeen lähellä olevassa perinteisessä nakkikioskissa. Nakkikioskillakin toki sattuu ja tapahtuu, mutta oikeastaan meininki on aika tavanomaista ja rauhallista, sekoitellaan euron irtsaripusseja, pilkotaan sipulia ja makkaranpaloja...

On lehdenjakaja-tyttö, jonka poikaystävä on välillä mukana öisillä tapahtuvilla kierroksilla. Autossa istuessa käydään keskusteluja paikkakunnalla asumisen hyvistä puolista: "Ihmiset odottavat että joku kaupunki pelastaa niiden elämän. Mutta ei se niin mene. Onneton voi olla missä vaan. Ja onnellinen." On kerrostalon poika, joka tiirailee tyttöä ja fantasioi tästä. Toivoo saavansa tästä ehkä tyttöystävän, ja eräänä yönä onkin valppaana kohtaamaan hänet. 

Sitten on hattuleidi. Nainen, joka seisoo aina jossain kulmassa ja huutelee murteellaan kaikkea ohimeneville. Vähän kuin joku erikoinen Twin Peaksista tuttu "Log Lady", joka voi olla ehkä vähän pimahtanut, mutta tietää asioista enemmän kuin moni muu. Lukujen välissä olevat pohdinnat ovatkin Hattuleidin mietteitä.

Tiäktee kenelt pitäs kyssy yksinäisist? Pikaruakan myyjilt. Baarimikoilt. Vireopelie kauppiailt. Nee niikattele kaikeppäivä. 
 Niikkenel ei ol kettä ketä niil kokkais tai kettä kene vuaks kokka. 
  Niikkene täytyy käyrä tua kuppasis kapakeis kumisä muualkka ihmissi enä näkis.
    Niikkenel ol aikka hakat kuus tunttii päväs jotta murhapelei ja ei kettä ketä pyytäs vähentämä.
      Anttila top tenis ja mäkkidonalkis ja tua kuppilois mää ole käyny niit kattomas. Anttilast ja mäkkist nee kyl aja mut nun nykysi ain poies, ku määny oele tämmöne. Kapakoist niire ei tartte. Ku ei mää ol vuassi enä sissäänkä päässy. 
  Vireovuakraamos nee antta mu ol, tai see ainaki ko siä yleens ol töis. Mää kattele niik kanssi ja arvuuttele et mitä siinki filmis tapahtu. Joskus mää piilota sin kansie sissä paperilappui josso mur runoi. 
  Simmää osta kahel eurol pähkinöi ja painu helvetti siält. 

On mies, joka miettii, että kun jatkuvasti haudetaan, niin voisiko arkussakin istua. L-muotoinen arkku, miksi ei, kun nykyaikana kaikki on mahdollista. 

On murhaa, irtisanomisia, suukko joka johtaa autokolariin. Monet tarinat ja henkilöt nivoutuvat yhteen. Kyllähän pikkukaupungissa niin monesti käykin. Salo todistaa, että jokin kirja voi olla samaan aikaan sekä melankolinen että hilpeä. Aito.

Salo-romaani palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla ja oli myös Finlandia-ehdokkaana. Ansaittua.