Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ochre Room. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ochre Room. Näytä kaikki tekstit

2017/03/06

Bone Moon - The Writer (EP)



Ochre Room oli on hieno bändi, mutta isommassa kokoonpanossa voi aina joskus käydä niin, että jäsen jos toinen haluaa lähteä eri teille, ehkä jatkaa kuitenkin musiikin parissa tavalla tai toisella. Vuoden 2015 lopussa kuusihenkinen Ochre Room esiintyi viimeisen kerran Helsingin Semifinalissa, siinä Tavastian kyljessä olevassa baarissa. Vaikka tamperelainen bändi tulikin nähtyä Tampereella ainakin yhden käden sormilla laskettuna, oli kunnia nähdä vielä sen viimeisenkin kerran kun siellä päin tuli liikuttua kyseisenä päivänä. Ja mukavaa näytti olevan haikeudesta huolimatta. Itse löysin Ochre Roomin verrattain myöhään, joskus tulee vain se hetki kun klikkaa, ei se tapahdu aina bändin alkutaipaleella. Mitäpä se nyt niin väliä, kun musiikki on silti kuunneltavissa levyiltä ja suoratoistopalveluista, ja tuli nähtyä siihen asti kunnes oli vielä kivaa.

Jos Ochre Roomin löysin hieman ennen hautajaisia, niin Bone Moonin (Lauri Myllymäki, Sebastian Krühn ja Samuli Pyykkönen) löysin sen sikiövaiheessa, aika kauan ennen tätä viime perjantaina julkaistua EP:tä. Ochre Roomin keikoilla sai muutaman kerran kuulla aivan lopuksi kitaristi-laulaja-lauluntekijä Lauri Myllymäen esittämänä kappaleen Thresher. Kyseinen kappale ei löytynyt Ochre Roomin levyiltä, mutta muutaman keikankin soittanut Bone Moon on ottanut sen nimiinsä. EP:ltä se ei kuitenkaan löydy, mutta Soundcloudista ja Youtubesta voi kappaleen kuunnella.

The Writer -EP on tyylikäs neljän kappaleen kokoelma, joka nojaa vanhaan brittifolk/americanaan. Kauniisti soivat kappaleet uhkuvat melankoliaa niin sanoituksien kuin soitannan puolesta, ja vaikka kyseessä on melko erilainen bändi kuin OR, niin OR-fanit löytänevät hippusia tunnelmaa entisiltä ajoilta. Ensimmäinen kappale The Writer varsinkin heristää korvia, mukana on myös Pekko Käppi jouhikkoineen! Oi voi mitä tunnelmaa. Ei Suomesta löydy paljon tämän kaltaisia artisteja ja bändejä, joten tämä pieni bändi Tampereelta saa kantaakseen melkoisen määrän kunniaa ja vaatimatonta ylpeyttä ollakseen yksi niistä ainoista.

Livenä: Tampereen Telakka perjantaina 10.3.2017, illan aikana esiintyy myös Laura Moisio. Itse en ole paikan päällä, mutta voisin lämpimästi suositella, enkä parempaa esiintymispaikkaa voisi kuvitella heille. Siis menkää ja nauttikaa. 


2014/12/31

Kaksnolyksnel / musiikki

Hei, teistä moni on varmasti käynyt täälläkin kuikuilemassa listauksia koskien tätä päättyvää vuotta.

Listaukset ovat kyl lempipuuhaani, mutta olen silti huonohko rankkaamaan albumikokonaisuuksia Top10-listan muotoon. Vaikka en ole sitä iTunes-kansaa, joka kuuntelee vain yksittäisiä kappaleita, niin tänä vuonna on ilmestynyt paljon albumeja, joita en ihan kokonaisuudessaan ole kuunnellut. Ja sitten jos ottaa astetta vakavemmin, niin eikö albumi jossa on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista kappaleista voita albumin jossa on kaikki hyviä. Vai ehkä ne ovat samalla viivalla. Siksikään en jaksa ajatella järjestyksiä. On vain hyviä albumeja, tosi hyviä albumeja ja huonoja albumeja. Onneksi puhun lähinnä niistä hyvistä.

Osaan kuitenkin mainita kaksi albumia, jotka ehdottomasti ovat kokonaisuudeltaankin ehdottomasti THE 2014-albumit. Toinen niistä on ulkomainen ja toinen kotimainen. Toinen niistä on kuulunut useisiinkin listauksiin niin Suomessa kuin ulkomailla... ja toista on mainittu mielestäni yllättävän ja harmittavan vähän, kun on listattu kotimaisia levyjä. Ehkä se on kuulunut peräti enemmän listauksiin ulkomailla, jossa sitä todennäköisesti arvostetaan enemmän.

 Molemmilla levyillä on yhteistä se, että ne ovat kasvaneet huikeiksi vähitellen. Molemmilla levyillä yhteistä on se, että keikat ovat toimineet kimmokkeena bändin paremmin löytämiseen. Molemmista löytyy Amerikkaa (toisella ehkä hippasen Bruce Springsteenimäisemmin vaan). 
Molemmilla on myös hienot kansitaiteet - seikka, jota ei saa aliarvostaa tuijottaa sitä kantta digitaalisessa tai fyysisessä muodossa.

Ladies and Gentlemen, ulkomainen vahvistus on Amerikan The War on Drugs Lost In The Dream-levyllään.

spotify:album:14xxjLlbGy8ACm4MorBjD5 
Kokonaisuudeltaan levy on todellakin nimensä mukaisesti unenomainen, välillä jalkaa vipattaa vähän enemmän mutta pääsääntöisesti kyllä huomasin Tukholman keikalla jalkojen pysyvän melko tasaisesti maassa.  Red Eyesia (tykkään) soitetaan varmaan tänä iltanakin Hang The Dj-kemuissa, mutta ei tää oo silti sellaista kaksi-kolmikymppisten tanssimusaa, vaan oikein kypsä ja eheä kokonaisuus, joka toimii hyvin lampaitakin laskiessa ja varsinkin silloin.  Mutta hei tästähän jo kirjoitinkin muutama postaus taapäin keikkapostauksessani...

Kultasijaa suomalaisista albumeista (mahdollisesti kaikkien maiden albumeista) pitää Ochre Roomin toinen albumi Box, Bar & Diamond.

spotify:album:1eP29d5eCnLkdBpolXlTlV

Saatan pitää hippasen enemmän debyytistä kokonaisuudessaan, mutta B, B & D on loistava jatko-osa. Koukuttavin kappale levyltä on Meeting & Passing. Kappale itsessään on kaunis balladimainen tarina, mutta se kätkee sisälleen niin monta jippoa kuten loppupuolella olevan soolotilutuksen, toisin sanoen moniuloitteisuudessaan räjähtävän upea laulu. Toki jalkoja vipattava levyn eka sinkkulohkaisu Garbage Trucks Are On The Move ilahduttaa myös, kuten tunnelmallinen No Trail...pari mainitakseni. Vuonna 2015 saamme todennäköisesti bändiltä uusia kappaleita kuunneltavaksi, vaikka tästäkään ei ole vielä päästy yli.

No sitten...koska musiikkimakuni ei rajoitu vain näihin ja olen luonnollisesti pistänyt merkille ja kuulolle musiikkitulokkaita, niin kokosin pienen soittolistan siitä, mitä on tänä vuonna ilmestynyt. Ei saa nimittäin unohtaa, että alkuvuonna Black Twigiltä tuli niinikään toinen albumi nimeltään Heliogram. Ruotsalaisduo First Aid Kitiltä ilmestyi My Silver Lining, uutta Damien Ricea saatiin vihdoin, Sophie Jamiesonilta on ilmestynyt pari kaunista laulua... on myös vastikään löytynyt täällä päässä uuden albumin julkaissut bluesahtava Hozier. Listalle saattaa ilmestyä vielä lisää kipaleita lähipäivinä, koska paljon jäi ulkopuolellekin.  ->  Hey ho, 2014!


Hyvää uutta vuotta 2015! Palaamme pian elokuvapostauksen merkeissä.

2014/09/19

Kun huomasin rakastuneeni Ochre Roomiin

On huutava vääryys, että tamperelainen yhtye Ochre Room ei ole saanut kannanottoa täällä, ainakaan oman tagin merkeissä. Ehkäpä musiikkinsa tosin on minulle ollut kuin viini, joka on hyvää mutta on parantunut vain ajan saatossa.. ja nyt olen litkimässä sitä lähes päivittäin. 

En tiedä oliko se sitten onnekastakin, että eräänä lauantai-iltana keikalle tähtäessä en vain kertakaikkisesti päässyt keikalle, sillä ihmiset olivat jonottamassa discoilemaan. Kenties myös keikalle, mutta lauantai-ilta klo 23 ja ohjelmassa disco tuo myös muutaman innokkaan bilettäjän, joka ei ole vain tulossa keikalle.  Kuinka ironista tämän bändin kohdalla. Mutta mistä minä tiedän, sillä olinhan itsekin toiveikkaana jättänyt ovelle tulemisen viime hetkelle. Ehkäpä moni muukin kovaan ääneen puhuva seurue? Joka tapauksessa ajattelin, että ei Ochre Room vedä kymmenien metrien jonoa, ei tätä tapahdu kai kuin Robinin tai Cheekin keikoilla... ja kun on disco Tampereen Klubilla.  Onneksi ei ollut ennakkolippua, jota olisi tarvinnut repiä pelihanskojen lisäksi.

Onnekkaaksi edellä mainittu epäonnistuminen keikalle pääsyssä tekee kenties sen, että tutkailin välittömästi bändin keikkakalenteria ja huomasin tulevan esiintymisen kirjaston musiikkiosastolla! Tämä tieto lohdutti pettymyksen aalloissa. Klubikeikkoja tulee ja menee, mutta kirjasto on erityislaatuinen paikka, jossa akustiikka ja läsnäolo niin yleisöllä kuin bändillä on jotain aivan muuta kuin paikassa, jossa ihmiset ovat tulleet pitämään lystiä ihan muun kuin bändiin keskittymisen merkeissä. 

Ja niin tuli keskiviikko 17.9. kello 16.30 ja minä löysin itseni Metson musiikkiosastolta.

(valokuva: Mikko Huotari)

Koska minä ja muutama kymmenen muu katsoja olimme bändin kanssa kirjastossa, oli ihan aiheellista kirjojakin sivuava  Juhani Koiviston haastattelu, jossa mikkiä pitivät pääosin solisti Lauri Myllymäki ja basisti Tomi Moisio. Bändistä löytyy kirjallisuuden entisiä tai nykyisiä opiskelijoita, joten tämä toi lisää sytykettä. "Kukapa ei olisi opiskellut kirjallisuutta 1900-luvun alussa Tampereella" totesi yhtyeen Minttu Tervaharju jossakin kohtaa. Siinä vaiheessa minä vain huokaisin hiljaa. Kuulimme esimerkiksi, että bändin tuoreen albumin nimi Bar, Box and Diamond eivät tarkoita niitä asioita, joita ensiksi luulemme ja nimi tulee Tex Willerin kirjasta. Ja että monetkin laulut ovat saaneet inspiraation kirjoista kuten Herman Melvillen Bartleby-kirjasta.  Kuulimme, että levyt ovat englanninkielisistä maista ainakin Iso-Britanniassa saaneet hyviä arvosteluja. Haastatteluineen keikka kesti yhteensä noin puolitoista tuntia, eli ei mikään pikainen parin kipaleen visiitti.

(lähde: Ochre Roomin FB-sivu)

Olin nähnyt bändin aiemmin festareilla kirjastonpuistossa noin vuosi sitten, mutta nyt bändi ja musiikki astuivat ihan uuteen valoon. Ochre Roomin läsnäolo on maagista. Bändi ei tee itsestään suurta numeroa. Esiintyminen on hieman sisäänpäinkääntynyttä ja niin toivottuakin. Kun yhtyeen solistin Lauri Myllymäen ääni on sydäntäsärkevän kaunis, satunnainen naissolistin Mintun ääni viehättävä sekin ja joka ikinen soitin mitä tämä folkin ja americanan genreihin lukeutuva bändi soittaa, ei kaipaa yhtään enempää. Yhtyeen rauhallisimmat laulut ovat muutenkin suosikkejani. Keikalla kuultiin mm. ämän hetkiset suurimmat suosikkini Blue Ribbon, My Summer ja Radiance. Yhtyeen debyytti Evening Coming In peittoaakin juuri uuden tulokaslevyn.  

Kirjastossa oli myös yhtyeen jäsenten kokoamia hyllyjä suosikkituotoksista, kirjoista, levyistä, dvd:stä.  En jäänyt niitä tutkailemaan,  mutta ennen keikkaa katsomani haastattelu Myllymäen suosikkikirjasta The Roadista riitti vakuuttamaan, että kiinnostavia tapauksia varmasti hyllyillä on. Vaan täältähän myös ne suositukset löytyvät. Ah, löytyihän sieltä mm. Carson McCullersin The Heart is A Lonely Heart! Voi juku, kovin kiinnostava tapaus tämä bändi nimeltään
Ochre Room. 


Vimeosta löytyy muuten tälläinen aarre! Kesällä mökissä kuvattu muutaman laulun tunnelmallinen 20-minuuttinen video.  Video alkaa uuden levyn suosikilla Sparkilla.

Luulenpahan vaan, että kaikki biisit kasvavat ajan saatossa suosikeikseni. Sillä vasta nyt olen löytämässä bändin kunnolla.