Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lost in Translation. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lost in Translation. Näytä kaikki tekstit

2016/12/29

Yle Areenassa: Olipa kerran... Lost in Translation



Olipa kerran... Lost in Translation (Il etait une fois... Lost in Translation), siinäpä dokumentti sinulle, joka tuumaat, että kyseinen elokuva (vuodelta 2003) on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista elokuvista. Ja myös sinulle, joka et ole elokuvaa nähnyt.

Dokumentti näyttää tuokiokuvia elokuvasta ja niiden ns. rakentamisesta. Elokuvan, joka oli jo ennen sen tekoa, jotain jota ei oltu vielä tehty; Japaniin sijoittuva jenkkielokuva, joka ei kuitenkaan ole aivan perusjenkkielokuva. Elokuva jopa jollain tavalla "markkinoi" Tokiota ja Kiotoa edullisessa valossa, mutta näyttää myös kulttuurierot. Miltä tuntuu olla aikaerorasituksessa aivan uudessa paikassa, jonka kieltä ei osaa. Hiljainen huumori on myös elokuvan yksi tärkeimmistä tehokeinoista visuaalisuuden ja melankolisen tunnemaailman lisäksi.

On ilmiselvää, että elokuvassa pitää olla juuri Bill Murray ja Scarlett Johansson. Mutta tiesittekö, että varsinkin Murrayn saaminen elokuvaan ei ollut mikään ´piece of cake´. Ohjaaja Sofia Coppola oli visoioinut juuri sen, minkä katsoja näkee, että Murray olisi sopiva rooliin, mutta ensin oli vain saatava Murray kiinni. Murray ei ole helposti tavoitettava ihminen, sillä hän ei käytä esimerkiksi agentteja. Lopputulos on kuitenkin onnellinen. Coppola antoi Murraylle yleensä näyttelemisen vapauden elokuvassaan, joten monet elokuvassa näytellyistä absurdin ja surullisen hulvattomista kohtauksista ovat improvisoinnin lopputulos. Kyllähän sen huomaakin, että kyseessä on jotain tavattoman aitoa meininkiä.

Entä tiesittekö, että osa kohtauksista on kuvattu ilman lupaa viranomaisilta? Tai että Scarlett Johansson oli kuvausten aikaan vasta 17-vuotias? Nuorihan hän oli tietysti muutenkin, jota korosti suhde Bill Murrayn kanssa, mutta elokuvassa hän on paljon kypsemmän oloinen.

Kannattaa katsoa..dokkari, sekä elokuva. Molemmat löytyvät Yle Areenasta. Dokkari tämän linkin takana vielä muutaman viikon verran ja elokuva puolestaan pysyy Areenassa vielä kaksi päivää.


2011/06/08

Somewhere.





Somewhere pääsi hiljattain katseluuni vuokraamon välityksellä, kun en koskaan päässyt elokuviin asti katsomaan tätä. En oikein tiennyt mitä odottaa elokuvalta, mutta liikoja en kuitenkaan. En vaikka Sofia Coppolan Lost In Translation kuuluu ikilemppareihini. Mutta ehkä myös juuri siksi. 
Helposti ohjaajan elokuvia voi alkaa vertaamaan keskenään.. tarkoituksella en kuitenkaan alkanut vertaamaan Lost in Translationia ja Somewherea keskenään. Se kävi vain itsestään samankaltaisten elementtien tullessa esiin myös Somewheressa.
 Elokuva, joka keskittyy yksinomaan elämään hotellissa, hotellihuoneeseen tilattua aikuisviihdettä, päähenkilö on filmitähti, vanhemman miehen ja nuoren sievän naisen välille muodostuva suhde (tässä tapauksessa isän ja tyttären suhde), elämän mielekkyyden hakeminen, pientä seikkalua myös hotellin ulkopuolella jne... 
No, kuulostaisi hyvältä, mutta kun... Lost in Translation kaivaa apaattisuudestakin esiin huumoria. Siinä missä Bill Murrayn roolihahmo Bob Harris on kovin charmantti jopa varpaan murtumis-tilanteessa, siinä Stephen Dorffin pääroolihahmo Johnny Marco vain on. Somewhere ja Lost in Translation (jopa nimetkin yrittävät muistuttaa toisiaan...) eivät kummatkaan ole komedioita (ja hyvä niin..), mutta olisin kaivannut Somewhereen enemmän sitä jotain. Hotellihuoneessa makaamista on pidemmän päälle puuduttavaa katsoa. Rohkenen kyllä epäillä, että tämä voisi olla tarkoituksenmukaista. Tehdä elokuvasta dokumenttimainen. Näyttää, että ei se hieno hotellielämä pidemmän päälle niin kovin jännittävää ole. Silloin tajuan kyllä elokuvan. Ja kunnioitan elokuvan ideaa. Annan myös pisteitä yritykselle hermostuttaa katsoja pitkitetyillä kohtauksilla, jolloin jää odottamaan että alkaako tapahtua vai jätänkö elokuvan heti kesken (itse en, mutta diagnoosilla ad/hd luovuttaminen olisi todennäköistä). Harmillista, että pitkitettyjä kohtauksia oli hieman liikaa meille vähemmän levottomimmillekin. Osa kohtauksista toimi, osa ei. Elokuvan hyvä idea ja totetutus eivät vain kulkeneet omasta mielestäni käsi kädessä.
Lost in Translationia tulen katsomaan vielä varmasti useat kerrat, mutta Somewherelle suon ehkä vielä vain toisen katselukerran. Toinen katselukerta antaa mahdollisesti enemmän perspektiiviä, mutta sitä seuraavat katselukerrat todennäköisesti eivät yhtään mitään. Huonohan elokuva ei ole, mutta ei se vain sydäntänikään sulattanut. Tähän mennessä siis vain Lost in Translationissa ja Virgin Suicidesissa olet todella onnistunut mielestäni, Sofia. 

2010/07/07

Sofia Coppolan tulevasta... ja vanhoista.


Sofia Coppola on ohjannut itsenäisesti kolme täyspitkää elokuvaa, joista yksi on täydellinen, yksi täydellisyyttä hipova ja yksi ihan kiva.

Ohjaajana Coppola on herättänyt luottamusta. Jo yksi täydellinen elokuva riittää vakuuttamaan. Eipäs tuolla muulla tuotannolla niin paljon merkitystä olekaan kun täydellinen kompensoi jo oivasti muita, mutta kun muukin tuotanto on hyvää.

Ei siis ole ihme, että olen erittäin kiinnostunut Coppolan neidon tulevasta elokuvasta Somewhere.


Trailerin perusteella elokuvassa on ehdottomasti Sofian elementtejä, mutta samalla elokuva vaikuttaa myös vähän erilaisemmalta... kenties maanläheisimmältä ja Hollywoodymaisimmalta. (Enkä sillä välttämättä huonoa tarkoita.)

Elokuvan virallinen ensi-ilta on hämärän peitossa vielä, todenäköisesti se on akselilla syys-helmikuu Suomessa. Jäämme odottamaan päivää, mutta sitä ennen katsellaan vaikka traileri.

Lyhyesti kerrottuna elokuva kertoo näyttelijämiehestä elämässä hulppeampaa elämää hotellissa Hollywoodissa. Stephen Dorffin esittämän miehen 11-vuotias tytär (Elle Fanning) tulee vierailulle ja isä on pakotettu kohtaamaan ongelmansa. No joo, kuvaus vaikuttaa ankealta, mutta elokuvassahan on se visuaalinen aspekti. Keskittykäämme siihen.

Kun on kyse Coppolan elokuvien soundtrackista tulemme tuskin taaskaan pettymään. Tällä kertaa soundtrackin elokuvaan on tehnyt Phoenix. Toki oli ajan kysymys tämä - Phoenixin Thomas Mars (namnam) ja Sofia Coppola ovat seurustelleet muutaman vuoden (Olisin itsekin kyllä voinut Marsin napata, esimerkiksi taannoisella Ruisrockin keikalla...).
Trailerin soundtrackin esittää kuitenkin The Strokesista tuttu Julian Casablancas demobiisillä You only live once. Se on versio The Strokesien aiemmasta biisistä, mutta se nyt ei taasen liity elokuvaan enää :) Mutta eikö sovikin biisi traileriin kuin nenä päähän?

Ja kun kuitenkin haluatte tietää, niin se täydellinen on Lost in translation. Ihan kiistatta!  Toisen sijan saa The Virgin suicides ja viimeisimmän sijan Marie Antoinette. Sen olen nähnyt vain kerran ja toista (ja useampaa katselukertaa) en hingu kuten muiden suhteen. Marie Antoinette oli ihan sympaattinen ja nätti, mutta pukukekkerielokuvat ovat harvoin mua varten.

Teidän Coppola-suosikki?