Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Itkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Itkonen. Näytä kaikki tekstit

2015/03/02

Juha Itkonen: Ajo



Tapahtui kerran kirjastossa.

Tarkoituksena ei ollut lainata mitään, käydä vain, 
jollei hyllyllä olisi jotain erityistä. Kuten vaikka Juha Itkosen viime vuonna ilmestynyt Ajo, jota en ollut vielä lukenut.
Eihän mukana ollut kirjastokorttia. En ollut yksin kirjastossa, mutta mukana olevalla oli kirjastokortti, jolla sakkoja. Ajateltiin, että ne maksetaan sitten, mikäli löydän jotain erityistä.
Sielläpä se sitten oli ja puolestani maksettiin sakot ja lainattiin tämä. Tämä on yksi esimerkki arkipäivän kultaisista tapahtumista. Aika usein me ihmiset kohautetaan olkia tämän tapaiselle, vaikka juuri ne merkitsevät. Sattumat ja ystävälliset teot. Pieni suuri maailma edessä. 

Kirjalla oli viikon laina-aika, minkä en kokenut olevan ongelma varsinkaan tämän teoksen suhteen. Itkoseksi Ajo on melko ohut teos (n. 280 sivua). Juoneltaan kirja ei kuitenkaan ole ohut, mikäli juonesta voidaan puhua, sillä jälleen kerran Itkonen maalaa sanoillaan sukupolvitarinoita, joissa on ihan tavallisia ihmisiä, joilla on elämässään tragediaa. On tapoja käsitellä ongelmia kuten lähteä autolautalla Saksaan ja ajaa Saksan nopeusrajoituksettomia moottoriteitä. Syödä jäätelöä Münchenissä. Ajaa ilman erityistä määränpäätä. Paitsi taito oppia kirjoittamaan. Ensin paperille tulee vain lyhyitä lauseita. Koska työ mainostoimistossa opetti, että kauneus on lyhyydessä. 

Tai mennä viisikymppisenä autokouluun. Ottaa elämä pikkuhiljaa haltuun. Etsiä uskoa elämään Jumalan kautta. 

Ajossa eletään kahta aikakautta ja eri näkökulmia. Ne vaihtelevat ja rytmittävät kirjaa. On vuosi vuodelta etenevä 60-luku. Sitten on myös 2000-luku, nykyaika. Ja jälleen edesmennyt aika. 60-luvulla ollaan kuitenkin preesensissä, eli lukija voi ottaa omakseen molemmat aikakaudet. Yksi ei ole toista parempi, mutta jos on, niin ehkä se kultainen 60-luku. On nuori poika, jolla on mahdollisuudet päästä huipulle muusikkona. On äiti, joka käy haudalla ja tapaamassa tytärtään Helsingissä. Viisikymppisenä tarttuu auton rattiin ajokoulussa. Isä, joka käy liikematkailemassa ja juopottelemassa. Vahvimmat tarinat kuitenkin ovat Heljän ja Ainon tarinat - Heljän, joka on äiti, isoäiti, vaimo ja Ainon, sen joka ajomatkalla kirjoittaa tätä kirjaa Heljästä, miehensä isoäidistä. 

Kirjassa on yksi merkille mainittava asia. Se kenestä surussa on kaikista eniten kyse, ei ole kirjan päätähti. Vaan ne, ketkä jäävät muistelemaan. Juuri näin on hyvä. Kuolemaa ei tee vähäpätöisemmäksi se, että kuollut ei saa ensin suurinta sivumäärää, jolla omii lukijan itselleen. Tämä hienovaraisuus ja taito kuvata esimerkiksi kärpästä kiusaamassa ampiaisia pitää minut yhä Itkosen fanina. Ajomatka Saksassa tuntui välillä teatraaliselta, mutta sai minut tutkimaan lähteviä lauttoja Saksaan ja ulkomaille, matkustamista ylipäänsä. Mutta erityisesti laivalla. Tutkin Saksaan lähtevien laivojen monopolistisen tähtitieteellisiä hintoja, etsin minne kaikkialle pääsee meriteitse. Esimerkiksi Britteihin, lähelle Lontoota. Päädyin surulliseen tulokseen, että ilmeisesti henkilömatkustaja pääsee kuitenkin meriteitse vain Saksaan, Tukholmaan ja Tallinnaan.

Nyt kaikki kuusi romaania ja yhden novellikokoelman lukeneena suosittelen lämpimästi kaikkia kirjoja. Ajo voisi hyvin toimia ns. porttikirjana Itkosen maailmaan, mutta saatat yhtä hyvin myös rakastua mihin vain kirjoista. Aikamme Kirjailija, epäilemättä. 

2013/08/05

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo.



Juha Itkonen:
Hetken hohtava valo
Ilmestymisvuosi: 2012
Otava
Sivuja: 511
Mistä: kirjastosta

Huh, huh...


Itkosen uusimman kirjan suhteen minulla kävi hassuja pieniä sattumuksia. Olin juuri edellisenä päivänä heinäkuussa miettinyt, että seuraavaksi tai lähiaikoina haluaisin lukea tämän. Tämä oli ainoa Itkonen, jota en ollut vielä lukenut ja olen nauttinut muista Itkosen kirjoista. Kävin kirjastossa, en Itkonen mielessä, koska en voinut kuvitellakaan sen olevan siellä (vaan muutaman varauksen päässä).  Kirja oli kuitenkin vastassa heti ovesta tultua ja hihkuin kirja käsissäni. En jotenkin voinut uskoa todeksi, että juuri se kirja oli siinä, odottamassa minua.

Siinä ei vielä kaikki. Ensimmäisellä sivulla on lainaus Arcade Firen Suburban war-kappaleesta. Olin kuunnellut juuri sinä päivänä kyseistä laulua. En kuuntele jatkuvasti Arcade Firea. Myöhemmin oli mainintaa Interpolin Turn on the bright lights ja sen jutun tullessa vastaan olin taas yllättäen edellisenä päivänä kuunnellut juuri sitä levyä Interpolilta, enkä Interpoliakaan kuuntele jatkuvasti. Nämä olivat sellaisia hassuja pieniä sattumuksia, joita oli hauskaa todeta hyviä sivuja kääntäessä.

Juha Itkosen Hetken hohtava valo on romaani eri sukupolvista ja siinä hypitään eri aikakausilla. Käydään kuussa 21.7.1969, olympialaisissa Japanissa, käydään perheen kanssa lomamatkalla Kreikassa, asutaan Kuopiossa, Helsingissä, kuunnellaan Pink Floydia Tampereen Aleksanterinkadulla, ajatellaan Ian Curtisia, seistään räntäsäteessä Tampereen Stokkan liikennevaloissa, pohditaan Tsehovia, saadaan lapsia, petetään, saadaan masennus, myydään kodinlaitteita nousukaudella, seurataan kuinka automarketteja kohoaa kuin syöpä ja sen etäpesäkkeet, katsellaan vhs-nauhoja, perustetaan lehti Hämeenlinnassa jne. Eletään myös vuotta 2011.  Rakastan näitä yksityiskohtaisia kuvauksia eri aikakausien tapahtumista ja eri paikkakunnilta. Varsinkin Hämeenlinna ja Tampere-viittaukset kiinnostavat, sillä ovat minulle niin tuttuja kaupunkeja. Ja rakastan toki popkulttuuri-viittauksia. Kirjaan pystyy jossain määrin samaistumaan ja piehtaroimaan itsekin nostalgiaryöpyssä. Olenhan itsekin elänyt aikaa kun olen tallentanut vhs:lle jotain itselle tosi tärkeää. Tosin olen ollut vielä aika lapsi kun tuli 90-luvun taantuma, enkä ole sitä sillä tavalla joutunut kokemaan ja kiinnittänyt huomiota taloudellisiin muutoksiin. Sillä tavalla kirjaa oli mielenkiintoista lukea ja saada todenntuntuisia näkökulmia ja erityisesti siksi, koska kirja on ajankohtainen sen aiheen vuoksi. Sehän tässä onkin hienoa, että vaikka kirja on fiktiota, niin silti varmasti tälläisiä ja tällä tavalla ajattelevia ihmisiä on ollut ja on yhä. Tämä on voinut tapahtua.

Kirjassa on hyvä rytmi eri ihmisten näkökulmien vuoksi ja Itkosen taito kirjoittaa lauseita pitää pintansa. Kirjaa on kritisoitu pituuden vuoksi, mutta minulle se ei ollut varsinaisesti ongelma. Kenties noin parikymmentä sivua olisi voitu tiivistää ja se kirjan loppupuolella. Siellä oli hyvin pitkä ja tylsähkö kappale. Muuten en olisi kyllä halunnut lopettaa kirjaa. Koska Itkonen on Suomen paras kirjailija. Koska tämä kirja on yksi parhaimpia. Koska nyt ei ole enää uutta Itkosta. Koska kenen seurassa minä nyt nostalgisoin. Teknologian kehitys on ollut päätähuimaavaa kyllä, koska esimerkiksi kyllähän vielä 90-luvulla lainasin kirjastotädiltä kirjan ja sain kirjan selkämykseen lapun eräpäivästä. Tämä kirja tuli lainattua kirjastoautomaatilta ja eräpäivämuistutus tulee sähköpostilla. Ehdin lukea ennen eräpäivää ja lähdenkin varmaan pian palauttamaan tätä, jotta joku toinen saisi lainata tämän.

2012/03/22

Viisi kirjaa.



Joitakin tänä vuonna luettuja kirjoja.


01. Dostojevski: Köyhää väkeä

Fjodor-herran ohuimpia kirjoja, ja en kyllä sietäisikään ajatella tätä yhtään paksumpana. Kertoo miehen ja nuoren tytön kirjeenvaihdosta. Asuvat naapureina. Kirjeenvaihdon seuraaminen on aika pitkästyttävää, koska se on jaarittelua ja mikään ei juuri etene. Ja tämä herra kutsuu nuorta tyttöä mammaksi silloin tällöin, ja se hämää, vaikka siellä voikin olla yleinen kutsumanimi neidoille. No niin, ei tämä nyt niin huono kirja ollut, ja ehkä se jaarittelukin oli jonkinlainen psykologinen testi.



02. Jose Saramago: Kertomus sokeudesta

Elokuvakansilla...löysin kirpparilta joskus. Olin halunnut lukea tämän kauan. En varsinaisesti pidä scifistä, mutta tämän tyyppisestä kylläkin. Herätti paljon ajatuksia. Miten näkisit elämän ollessasi sokeana sokeiden maailmassa? Ja ennen kaikkea millainen yhteiskunta olisi, jos kukaan ei näkisi. Hyvästi myös lukemiselle. Kirjana tämä toimii todella hyvin, mutta tuota elokuvaa en välittäisi nähdä!



03. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

Ja tämäkin oli pitänyt lukea jo kauan sitten. Pidin, pidin!! Itkosen kirjoitustyyli ja tarinan etenemisen seuraaminen oli kiinnostavaa. Olen lukenut myös Kohti-kirjan, joka myöskin oli ihan hyvä, mutta kyllähän tämä päihittää sen. Seuraavaksi luen Huolimattomia unelmia, ja voin odottaa hyvää. Mutta ennen kaikkea Anna minun rakastaa enemmän-kirjaa suosittelen varauksettomasti kaikille.



04. Nancy Milford: Zelda

Milford on tehnyt hienoa taustatyötä kirjoittaessaan tämän elämänkerrallisen kirjan Zeldasta, Zeldasta joka oli erään F.Scott Fitzgeraldin vaimo. Kirja alkaa aivan lapsuudesta asti aina siihen asti kun Zelda kuolee, tapaturmaisesti. Zelda oli jazz-sukupolven naisia, flapper-tyttö, uhmakas ja menevä nuori nainen, joka kärsi myös pahasta masennuksesta. Zelda ei ollut ennestään kovin tuttu, ja silti tai siksi tätä oli mielenkiintoista lukea. Mutta tykkäsin kirjasta osittain myös siksi, että se kertoi myös F. Scott Fitzgeraldista..ja valotti menneitä vuosikymmeniä. Syvensi kiinnostusta Fitzgeraldien kirjallisuutta kohtaan. Zeldankin teoksen voisi lukea joskus.



05. Emma Donoghue: The Room

Vasta suomennettukin teos, mutta koin oikeaksi lukea tämän alkuperäiskielellä. Ja se kannattaakin tehdä, sillä kyseessä on kuitenkin helppolukuinen teos, varmasti jo siksi että kirja on 5-vuotiaan pojan näkökulmasta.

Rankka aihe (poika ja äiti on lukittuina yhteen huoneeseen, poika ei ole koskaan nähnyt muuta maailmaa), mutta kirjassa on silti paljon positiivistakin. Juonen etenemisestä olen hiljaa. Tästä on varmasti tulossa elokuva jossain vaiheessa, ihan varmasti...