Näytetään tekstit, joissa on tunniste Charles Dickens. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Charles Dickens. Näytä kaikki tekstit

2013/06/27

Kolea talo.


Dickens Charles:
Kolea talo (Bleak house)

Alkuperäinen teos julkaistu: Iso-Britannia 1852 - 1853
Kustantaja: Tammi Painopaikka: Ws Bookwell Juva, 2008
Suomennos: Kersti Juva
Sivuja: 934
Mistä: omalta hyllyltä, Akateemisen alesta 

Charles Dickensin Kolea talo kulki kanssani lopulta parinkin vuodenajan halki aina kesään asti, ja sen ajan kuluessa on tapahtunut elämänmuutoksiakin. En tiedä kuinka näin lopulta kävi että kaikesta huolimatta kirjassa kesti näin kauan, mutta tunsin välillä piston sydämessäni ja ajattelin, että ryhdistäydy nyt hyvä tyttö ja lue. Mutta lukemista ei voi pakottaa, kyllä siihen täytyy löytyä oma himonsa ja hetkensä, vaikka aikaa olisikin. Nyt eräänä alkukesän iltana sain kirjan luettua ja päätin antautua lukemiselle enemmän. Tavallaan tämä kirja oli taakkana, en halunnut aloittaa uuttakaan kirjaa, koska halusin ehdottomasti lukea tämän loppuun. Nyt olen jo hyvää vauhtia lukemassa erästä amerikkalaista klassikkokirjailijaa. Ja sepä tuntuu hyvältä pitkän Dickensin kanssa hengailun jälkeen. Sanotaan nyt näin, että Fitzgeraldin lukeminen Dickensin jälkeen tuntuu siltä kuin olisi tässä paahtavassa kesäsäässä heittänyt kauhtuneen 1000-kiloisen turkin pois päältään.

Mutta kuitenkin; Dickensin Kolea talo on loistava teos ja loistavasti ansioituneen Kersti Juvan suomentamana (hän on suomentanut muitakin järkäleitä kuten Taru Sormusten Herrasta). Suomennettu teos tuli verrattain myöhään, ensimmäinen painos 2006. Alunperin Bleak House ilmestyi jatkokertomuksena vuosina 1852 ja 1853, joten yksissä kansissa kertomus voi tuntuakin pitkältä. Mutta hei, sainpa luettua tarinan loppuun nopeammin kuin he, jotka lukivat jatkokertomuksena.

Kolean talon kertomuksen pohjana on vuosikymmeniä jatkunut oikeusjuttu, joka varjostaa päähenkilöiden elämää, mutta kirjassa on myös rakkaustarinaa ja paljon muuta. Kirjassa on oikestaan kaksi kertomusta - oikeusjuttu ja perhedraama. Itse oikeastaan en koskaan välittänyt liiemmin oikeusjutusta, sen punainen lanka tuntui katoavan jo alussa. Toinenkin tarina tuntui paikoitellen vähän dramatisoidulta. Pitänee kuitenkin muistaa, että on kyse vanhasta kirjasta ja eri yhteiskunnan luokissa tapahtuvista asioista, jotka merkitsivät. Juoni ei ollut itselle siltikäään tämän kirjan pääydin. Kirjasta tekee loistavan itse kirjailija (ja suomennos). Rakastan suorastaan Dickensin tyyliä kuvailla asioita ja ihmisiä. Jokainen sivuhenkilökin tässä kirjassa tuntuu merkitykselliseltä, koska he saavat oman persoonallisen ja eläväisen kuvauksen. Niin ja Dickensin hahmothan todellakin ovat persoonallisia. Sivuhahmot paikoitellen kiinnostavat peräti enemmän kuin itse päähenkilöt, jotka alkavat vaikuttamaan latteilta. Myös Lontoo ja kylät kuvaillaan siten kuin olisit itse läsnä. Ja tämä Lontoo todellakin on usvainen ja synkeä.

Kirjan hahmoina on esimerkiksi Skimpole, joka ei ymmärrä mistään mitään, mutta on aina valmiina ottamaan almuja vastaan. Almuista hän ei kuulemma välitä, koska ei ymmärrä niistä mitään, paitsi sen, että niitä tarvitsee tavaroihin.

Richard, joka etsii itselleen ammattia, mutta hapuilevasti, ja jättää melkein kaiken kesken. Enemmän häntä kiinnostaa oikeusjuttu, joka liipaisee häntä itseäänkin.

Jarndyce, joka sanoo aina tuulen puhaltavan idästä.

Kirjassa on itse asiassa sen verran hahmoja, että takana löytyy Tolstoimainen lista kirjan hahmoista. Mutta pärjää sitä ilman listaakin, eli ei tämä sillä tavalla vaikea kirja ole.

Runollinen, synkkä mutta hauska. Suosittelen tarttumaan kirjaan, mutta kenties mieluiten vasta syksyllä tai talvella. Itselle Dickens on ainakin talvikirjailija, ja ehkä siksikään en saanut kirjaa luettua enää niin hyvin kevään koittaessa.

Kirja maistuisi varmasti erittäin hyvin englannin kielisenäkin. Kuvaus sumusta osoituksena siitä.

Fog everywhere. Fog up the river, where it flows among green aits and meadows; fog down the river, where it rolls defiled among the tiers of shipping and the waterside pollutions of a great (and dirty) city. Fog on the Essex marshes, fog on the Kentish heights. Fog creeping into the cabooses of collier-brigs; fog lying out on the yards, and hovering in the rigging of great ships; fog drooping on the gunwales of barges and small boats. Fog in the eyes and throats of ancient Greenwich pensioners, wheezing by the firesides of their wards; fog in the stem and bowl of the afternoon pipe of the wrathful skipper, down in his close cabin; fog cruelly pinching the toes and fingers of his shivering little ’prentice boy on deck. Chance people on the bridges peeping over the parapets into a nether sky of fog, with fog all round them, as if they were up in a balloon, and hanging in the misty clouds.