Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajo. Näytä kaikki tekstit

2015/03/02

Juha Itkonen: Ajo



Tapahtui kerran kirjastossa.

Tarkoituksena ei ollut lainata mitään, käydä vain, 
jollei hyllyllä olisi jotain erityistä. Kuten vaikka Juha Itkosen viime vuonna ilmestynyt Ajo, jota en ollut vielä lukenut.
Eihän mukana ollut kirjastokorttia. En ollut yksin kirjastossa, mutta mukana olevalla oli kirjastokortti, jolla sakkoja. Ajateltiin, että ne maksetaan sitten, mikäli löydän jotain erityistä.
Sielläpä se sitten oli ja puolestani maksettiin sakot ja lainattiin tämä. Tämä on yksi esimerkki arkipäivän kultaisista tapahtumista. Aika usein me ihmiset kohautetaan olkia tämän tapaiselle, vaikka juuri ne merkitsevät. Sattumat ja ystävälliset teot. Pieni suuri maailma edessä. 

Kirjalla oli viikon laina-aika, minkä en kokenut olevan ongelma varsinkaan tämän teoksen suhteen. Itkoseksi Ajo on melko ohut teos (n. 280 sivua). Juoneltaan kirja ei kuitenkaan ole ohut, mikäli juonesta voidaan puhua, sillä jälleen kerran Itkonen maalaa sanoillaan sukupolvitarinoita, joissa on ihan tavallisia ihmisiä, joilla on elämässään tragediaa. On tapoja käsitellä ongelmia kuten lähteä autolautalla Saksaan ja ajaa Saksan nopeusrajoituksettomia moottoriteitä. Syödä jäätelöä Münchenissä. Ajaa ilman erityistä määränpäätä. Paitsi taito oppia kirjoittamaan. Ensin paperille tulee vain lyhyitä lauseita. Koska työ mainostoimistossa opetti, että kauneus on lyhyydessä. 

Tai mennä viisikymppisenä autokouluun. Ottaa elämä pikkuhiljaa haltuun. Etsiä uskoa elämään Jumalan kautta. 

Ajossa eletään kahta aikakautta ja eri näkökulmia. Ne vaihtelevat ja rytmittävät kirjaa. On vuosi vuodelta etenevä 60-luku. Sitten on myös 2000-luku, nykyaika. Ja jälleen edesmennyt aika. 60-luvulla ollaan kuitenkin preesensissä, eli lukija voi ottaa omakseen molemmat aikakaudet. Yksi ei ole toista parempi, mutta jos on, niin ehkä se kultainen 60-luku. On nuori poika, jolla on mahdollisuudet päästä huipulle muusikkona. On äiti, joka käy haudalla ja tapaamassa tytärtään Helsingissä. Viisikymppisenä tarttuu auton rattiin ajokoulussa. Isä, joka käy liikematkailemassa ja juopottelemassa. Vahvimmat tarinat kuitenkin ovat Heljän ja Ainon tarinat - Heljän, joka on äiti, isoäiti, vaimo ja Ainon, sen joka ajomatkalla kirjoittaa tätä kirjaa Heljästä, miehensä isoäidistä. 

Kirjassa on yksi merkille mainittava asia. Se kenestä surussa on kaikista eniten kyse, ei ole kirjan päätähti. Vaan ne, ketkä jäävät muistelemaan. Juuri näin on hyvä. Kuolemaa ei tee vähäpätöisemmäksi se, että kuollut ei saa ensin suurinta sivumäärää, jolla omii lukijan itselleen. Tämä hienovaraisuus ja taito kuvata esimerkiksi kärpästä kiusaamassa ampiaisia pitää minut yhä Itkosen fanina. Ajomatka Saksassa tuntui välillä teatraaliselta, mutta sai minut tutkimaan lähteviä lauttoja Saksaan ja ulkomaille, matkustamista ylipäänsä. Mutta erityisesti laivalla. Tutkin Saksaan lähtevien laivojen monopolistisen tähtitieteellisiä hintoja, etsin minne kaikkialle pääsee meriteitse. Esimerkiksi Britteihin, lähelle Lontoota. Päädyin surulliseen tulokseen, että ilmeisesti henkilömatkustaja pääsee kuitenkin meriteitse vain Saksaan, Tukholmaan ja Tallinnaan.

Nyt kaikki kuusi romaania ja yhden novellikokoelman lukeneena suosittelen lämpimästi kaikkia kirjoja. Ajo voisi hyvin toimia ns. porttikirjana Itkosen maailmaan, mutta saatat yhtä hyvin myös rakastua mihin vain kirjoista. Aikamme Kirjailija, epäilemättä.