2016/12/27

Blue Jay




Blue Jay on tuore Netflixistä löytyvä elokuva, jota tahdon lämpimästi suositella.

Elokuva on sinulle, jolle riittää kahden ihmisen välinen dialogi ja keskinäinen kemia. Tässä elokuvassa ei tosiaan ole kahden päänäyttelijän, Amandan ja Jimin (Sarah Paulson & Mark Duplass), lisäksi muita kuin alkupuolella hyvin ohimennen. Tunnelma on siksikin hieman pysähtynyt ja intiimi, mutta osaa se olla myös rento ja hersyvä. Joissain kohdissa sitä saattaa jännittää hieman enemmän, mutta mukaansa se silti ottaa.

Alkuasetelmana on se, että entiset heilat tapaavat toisensa kahdenkymmenen vuoden jälkeen kaupassa, joka sijaitsee pienessä Kaliforniassa sijaitsevassa kaupungissa. Siellä entisessä yhteisessä kotikaupungissa, jossa Amanda on käymässä siskonsa luona. Pienen vaivaantuneen hetken jälkeen he päätyvät lopulta kahville... ja vähän kiertelemään vanhoja tuttuja paikkoja nostalgiamielessä. Amandan siskolleen ostama jäätelö jää sulamaan autoon... Yhdessä vietetään päivä ja yö. Nauretaan ja itketään. Tuntuu kuin vuosia ei olisi ollutkaan välissä.

Elokuvan on kirjoittanut tuo toinen päänäyttelijä Mark Duplass, ja hyvin kyllä herra onnistui siinä sekä roolissaan hieman surumielisenä ihanana Jiminä. Samoin Sarah Paulson hurmaa Amandana. Hyvyyttä lisää se seikka, että elokuvaan ei ollut virallista käsikirjoitusta (yhteenveto lähinnä), vaan näytteleminen on tehty pitkälti improvisoiden.

Mitä tulee mustavalkoisuuteen, niin se aluksi mietitytti, mutta eipä se haitannut kuitenkaan. On elokuvia, joissa se tuntuu alleviivaavan eräänlaista cooliutta, mutta sitten on elokuvia, joissa itse elokuva ottaa mukaansa niin, että koko väriskaalan puuttuminen ei edes pyöri ajatuksissa.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!