2016/01/28

Topi Saha & Metson musiikkiosasto


Parisen viikkoa sitten Metson musiikkiosastolla pukkasi taas live-keikkaa ja haastattelua. Pitihän tämä suomalainen nuori folkaaja käydä katsomassa ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Haastattelun ja välispiikkien perusteella Topi Sahasta voi kertoa, että siinä vasta sympaattinen, huumorintajuinen ja välitön tyyppi. Esitettäville lauluille ei ollut ennalta laadittua settilistaa, vaan kappaleet tulivat ihan fiiliksien ja mahdollisten pyyntöjen perusteella. Parit coveritkin Saha esitti. Niistä yksi tässä lyhyessä videotallenteessani. Kyseessä on Eric Peltoniemen Punainen. Amerikansuomalainen lauluntekijä Peltoniemi on kuulemma Sahalle samalla sekä idoli että uhka, kun keikan jälkeen tyypit tulevat kysymään juuri siitä. Saha laulaa tyypillisesti suomeksi, mutta coverissa kuullaan vähän englantia ja hyvinhän se soljuu. Kieltämättä oli itsellekin yksi suosikki, mutta kovasti upposi livenä miehen omat kappaleet.



Musiikkiosastolla olivat tehneet kartan artistin suosikeista nin kirjailijoiden kuin muusikoiden saralta. Pöydillä oli myös esillä lainattavaksi suosikkileffoja, -kirjoja ja -levyjä. Pakko vielä mainita, että niin hyvä ja ansaitusti palkittu tämä live-konsepti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!