2015/05/22

Euroviisut 2015 - TOP 3

Euroviisufaniksi en itseäni luokittelisi. Osallistuinkin sattumalta ja puoliksi huumorilla Hakasalmen huvilan euroviisu-visaan. Visa osoittautui kyllä melkoiseksi nippelitietokisaksi, jonka taitaisi vain ne kovimmat fanit. Ei ollu kiva visa ku arvuutteli vaan a-d-vaihtoehdoista todellisen tietämyksen sijaan. Lähtokohtaisesti mitä tiedän euroviisuista: muutaman Suomen edustajan, kuka voitti viime vuonna ja mistä maasta. Tykkäsin enempi Suomesta, tykkäsin heti alkuunsa Suomen biisistä ja on siistiä kuinka Softenginellä menee hyvin yleisestikin, vaikka voitto oli kaukana. En muista koska Lordi voitti (todellakin muistan laulun), mutta Riki Sorsa taisi esiintyä vuonna 1983. Waterloo ja Abba. Muistan muutakin, mutta yksittäisiä asioita. Se on aina hyvä jos muistaa ne laulut. Silloin on  menty jossain oikein. 

Nyt ollaan kuitenkin vuodessa 2015 ja seurasin ainakin sivukorvalla molempia viisujen semifinaaleja tällä viikolla puhumattakaan Suomen lauluvisoista, joissa Pertti Kurikan Nimipäivät voittivat täpärästi Satin Cirkuksen. Nyt tulevan lauantain finaalit voi katsoa uusin silmin ja paremmassa hengessä kun on jotain mitä kannustaakin voittoon. Voitto tai ei, niin erityisesti nämä euroviisuedustukset, jotka pääsivät finaalin asti, ansaitsevat vähän huikeammat suosionosoitukset tältä taholta. Sataprosenttisen varma en ole siitä jäikö jotain muutakin hyvää kuulematta, mutta mainittuun sivukorvaan ei ainakaan tarttunut erottuvia ja todella miellyttäviä kappaleita. Kuitenkin esimerkiksi Kyproksella ja Belgialla oli myös jonkin verran potentiaalia. Teitä kiinnostanee mitä mieltä olin Pertti Kurikoiden Nimipäivien Aina Mun Pitää-kappaleesta, mutta en ole välittänyt siitä alkujaan erityisen paljon. En voi fanittaa sitä siksi, että se on oman kotimaan laulu. Ensinnäkin tartun liikaa sanoitukseen, mikä on monestikin euroviisukappaleissa muutenkin kompastuskivi. En halua nähdä niitä sanoituksia esityksiä katsoessani ja toivonkin, että huomisessa finaalissa tapahtuisi tekninen moka niiden suhteen. Joka tapauksessa tämä Suomen kappale ei ehkä vaan ollut paras mahdollinen laulu viisuihin. Mutta jos verrataan sitä moniinkin kappaleisiin ja sanat epähuomioidaan., niin sekä kappale että meininki ovat suosionosoituksen arvoisia! Jää paljon paremmin mieleen kuin esimerkiksi se esitys mikä sitä seurasi... Ja sehän on just tärkeintä, että on sydän mukana niinku nimppareita viettävällä Pertillä.


Elina Born & Stig Rästa - Goodbye to Yesterday / VIRO


Ohoh, hyvä naapurimaa! Tykkäsin todella paljon tyylikkäästä ja vaivattomasta esityksestä, joka perustuu hyvään ja melodiseen pop-lauluun sekä yhteiseen kemiaan, joka on samaan aikaan viileää ja intohimoista. Duettona nimenomaan erinomainen, soolona voisi olla latteampi. Kuitenkin se miten kappale alkaa Stig Rästan soolona on vahva tekijä!

Minulle tulee vahvoja mielleyhtymiä mm.Nick Caven ja Kylie Minoquen Where the Wild Roses Grow-lauluun, vaikka viisukappale on huomattavasti kepeämpi laulu ja Stig Rästän ääni on kaukana Nick Caven mahtipontisemmasta äänestä. Se jännittävä tunnelma vaan.  Chris Isaacin Wicked Game-vertaus ei ole myös kaukaa haettu. Tämä voi kuitenkin olla huomattavasti helpompi sing-along-laulu.


Kulje Youtuben ja Facebookin kautta
Plussaa laulu saa siitä, että se on itse Stig Rästan säveltämä ja sanoittama. Rästa on kitaristina parissakin bändissä ja ei ennen euroviisuja ole juuri laulanut. Stig Rästa ihastui Elina Bornin musikaalisuuteen seikkaillessaan Youtubessa ja bongattuaan Christina Aguilera-coveroinnin kolmisen vuotta sitten. Niinpä nuori nainen sitten sattui saamaan Facebokissa viestin itse Stigiltä. No, tulos on sitten tämä euroviisukappale. 


Marayaa - Here for You / SLOVENIA

Slovenialaisen Maraayan biisi erottuu todellakin valtavirrasta omintakeisella soundillaan. Laulu on tavallaan perinteinen euroviisumainen kappale, mutta sillä on rikas indie pop-soundi. Duffy meets Lykke Li. Kuulokkeet ovat aika erikoinen juttu, joka tekee muuten niin keskivertonätin naisedustajan hipahtavaksi ja persoonallisemmaksi. Laulaja on kuitenkin kertonut että yrittää tavoittaa samaa tunnelmaa mitä studiossa. Ehkä se lievittää esiintymisjännitystä. Saa nähdä tuleeko kuulokkeet korville itse finaalissakin.

Mørland & Debrah Scarlett - A Monster Like Me / NORJA


Kenties näistä kolmesta tämä on eniten euroviisumaisin. Hukkumaisillaan massaan. Haikea duetto-balladi. Disney-viboilta ei voi välttyä. Ja onkohan tuo Debrah ehkä Euroviisujen kaikista kaunein, juuri se Disney-prinsessa, joka on saanut rinnalleen tuon norjalaisen prinssin. Mutta jep, jos jokin balladi voittaa niin olkoon se tämä. Lauluna kuitenkin ehdottomasti mieleenjäävämpi ja tarttuvampi on Viron duetto. Voisikohan ja saisikohan se voittaa?

1 kommentti:

  1. Mähän tosiaan oon ollu kova viisufani, mutta en oikeastaan ikinä katso semifinaaleita, koska "ennen oli kaikki paremmin" -tyyppinen ajattelu on niin mua :) Siis tällä kertaa silloin nuorempana, kun oli vain yhdet Euroviisut.

    Ja tällä kertaa en edes kuunnellut mitään biisejä etukäteen netistä (PKN:ää lukuunottamatta), koska ei ollut edes sitä arviointivelvoitetta niistä.

    Kokonaisuutena oli kyllä tylsimmät viisut miesmuistiin, hyviä biisejä (siis tietysti mun makuuni) finaalissa oli todella vähän, enkä oikein edes lämmennyt näille sun listaamillesi. Jos puhtaasti musiikin perusteella arvioidaan, oli Latvian kappale eniten omaan mieleeni. Viisukappaleena Venäjä ja Georgia vetivät melko pitkän korren, joskin myös ennustin jo aikaisessa vaiheessa lauantai-iltaa, että kamppailu käydään Venäjän ja Ruotsin välillä. Onneksi viisut menivät kuitenkin länsinaapuriin, vaikka en biisille isosti lämpiäkään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!