2013/10/18

The Grand Budapest Hotel.



Wes Andersonilta pukkaa uutta elokuvaa nimellä The Grand Budapest Hotel. Saksassa (lähinnä Berliinissä) filmattua elokuvaa saa näillä näkymin odotella ensi vuoteen, mutta traileri antaa makupaloja elokuvasta. Elokuvassa on melko iso kaarti näyttelijöitä, joista esimerkiksi Edward Norton on suosikkini. Ralph Fiennes näyttää viiksissään oivalliselta ja uskottavalta päähenkilöltä vastaanottovirkailijana, jonka ystävyys aulapojan kanssa syvenee.

Sadunomainen 20-luvulle sijoittuva tarina, josta sympaattisia ja hauskoja kohtauksia ei taida puuttua.

Täytyy nähdä. 

2 kommenttia:

  1. Siis kyllä! Oon kattonut tän trailerin tänään kahdesti, ja täysin ihastunut. Tuntuu että Andersonin tyyli on alkanut toimia mulle vähän jälkijunassa, The Royal Tenenbaums kun ei esimerkiksi koskaan sytyttänyt, niin koko homma jäi vähän kesken silloin.

    Itse häpeän myöntää, että Moonrise Kingdom on ainoa miehen elokuva, jonka olen nähnyt, mutta pidin siitä todella paljon, ja tämä vaikuttaa jopa vielä paremmalta. Olenhan komedioiden suuri ystävä. Laaja ja nimekäs esiintyjäkaarti vain parantaa asetelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, itse olen nähnyt yhden enkä pitänyt (ainakaan sillä katselukerralla) ja se on luonut vähän ennakkoluuloja. Moonrise Kingdomin kuitenkin haluan nähdä ja tämän tulevan ihan ehdottomasti.. ja vähän noita muitakin, miksei!

      Poista

Kiitos kommentista!