2013/01/21

Patti Smith Tampereelle ja Helsinkiin.


Legendaarinen punk-leidi Patti Smith tulee Suomeen heinäkuussa, Tampereelle Tampere-talolle sekä Helsingin Musiikkitaloon.

Patti Smith tunnetaan erityisesti vuonna 1975 syntyneestä esikoisesta, Horses-levystä, joka teki naisesta punk-kuningattaren. Kas, siihen aikaan ei naiset pitänyt vallassaan kovinkaan punkin nuoria, Patti Smith näytti siis suuntaa... Legendaarisuus on siis lähtöisin monen vuosikymmenen takaa. Patti Smith on myös taiteilija ja runoilija, ja hän on kirjoittanut menestyksellisen muistelmateoksen Just Kids, mikä julkaistiin 2010. Valokuvaaja Robert Mapplethorpin kanssa Patti piti yhtä, kunnes Mapplethorpe kuoli aidsiin vuonna 1989. Yllä oleva valokuva on Mapplethorpen ikuistama.

Patti on kokenut yhtä ja toista, kulttuurielämä erilaisissa piireissä varsinkin on ollut rikasta. Itseltäni on vielä lukematta Just Kids (suomennettu Ihan kakaroita), mutta tarkoituksena on ollut jo kauan lukea se.

Joka tapauksessa 66-vuotiaan Patti Smithin musiikillista puolta pääsee kokemaan heinäkuun alkupuolella, liput tulevat myyntiin 28. päivä tätä kuuta. Aiemmin Patti on esiintynyt Helsingin kulttuuritalolla 1976, Helsingin juhlaviikoilla 2005 sekä Provinssirockissa 2007. Tunnustaako joku nähneensä?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!