2011/09/02

Seitsemän riviä kirjoja.


Eräänä päivänä päätin järjestää kirjahyllyn vähän ennalta-arvaamattomaan järjestykseen, värijärjestykseen. (Värien sävyjä en sentään alkanut järjestämään... )Kun esimerkiksi venäläiset kirjailijat olivat aiemmin keskenään, niin nyt esimerkiksi Tolstoin Anna Karenina on amerikkalaisen John Steinbeckin novelliteoksen vieressä. Vähän monikulttuurista siis kehiin! Kunderat tosin viihtyvät pääsääntöisesti kolmen hengen ryhmissä. Ja jos ihmettelette, miten niitä tuntuu olevan joka kuvassa, niin omistan kaikki suomennetut Kunderat... 
Mitähän Sigmund Freud tulkitsisi vierellään olevasta John Lutzista, joka kirjoitti romaanin Nuori, naimaton nainen (kirjan ostin joskus vuosia sitten heräteostoksena nähtyäni kirjaan perustuvan elokuvan). Onkohan Dickensillä ja Timo K. Mukalla jotain yhteistä?


Kirjahyllyn seitsemään riviin ei  mahtuisi enää yhtäkään teosta, mutta silti ostin tänään kaksi kirjaa: Henry Millerin Kravun kääntöpiirin (Kauriin kääntöpiiri on ollut yksinäinen jo hyvin kauan).. ja pienenä heräteostoksena Bret Easton Ellisin The rules of attractionin. Ja taisinpa tällä viikolla ostaa Iris Murdochin Italialaisen tytön. Niin..osa kirjoista on siis muualla kuin tuossa hyllyssä.

On aika lohdullista tietää, että on paljon kiinnostavia lukemattomia kirjoja, ja että osa suurista lemppareistani kuten Vihan hedelmät on ihan omassakin omistuksessa (ja sellaisena hienona vanhana painoksena). Joten kirjojen valtaisa määrä ei kyllä ahdista ollenkaan. Lisäksi pidän niitä hienona ja käytännöllisenä sisustuselementtinäkin (mutta kunhan niitä luetaankin sitten välillä, mikäs sen turhamaisempaa kuin täysin muodon vuoksi olevat kirjat...) Lisäyksenä kylläkin, että osan noista kirjoista voisi oikeasti ottaa hyllystä pois. Osalla kun on vaan tunnearvoa muuta kuin kirjaa itseään kohtaan, enkä ole lainkaan varma tulenko lukemaan kertaakaan/uudestaan.

P.S Itse rakastan tutkia toisten kirjahyllyjä (kärpäsen kokoisesta kirjahyllykuvastakin on pakko aina bongata tuttuja kirjoja!) Onko siis kohtalotovereita, joita tämä postaus kiinnosti? Ja ottaisitko vastaan haasteen, jossa pyytäisin vilauttamaan kirjahyllyäsi? 

8 kommenttia:

  1. Hei! Mielenkiintoiselta näyttää kirjahyllysi. Paljon tuttuja, luettuja opuksia, vaikkei löydykään minulta omana. Jossain vaiheessa päätin luopua monista kirjoista kun ajattelin ettei kuitenkaan tule luettua montaa kertaa ja aina voi lainata kirjastosta. Suosikit kuitenkin jätin. Ne joihin tiedän palaavani. Oikeastaan haluaisin itselleni nyt vain kuvakirjoja esimerkiksi valokuvauksesta. Niitä tulisi selattua usein. Kirjat ovat kiehtova aihe. Minä ainakin vilautan kirjahyllyäni mielelläni. :)

    VastaaPoista
  2. Mä haluaisin laittaa kirjat ja levyt ja kaikki värijärjestykseen, mut fakta on, etten löytäisi sieltä sitten mitään :D

    Kyllä kirjat on nyt suunnilleen väreittäin, mutta myös koko ja kirjailija ja muutenkin kirjan tyyli vaikuttaa kyllä.

    VastaaPoista
  3. Kirjapostaukset on aina ihania ^__^

    VastaaPoista
  4. Saija: Kiitos :) Itse jaan kyllä hieman kantasi, mutta silti vuosien saatossa kirjat ovat kuin lisääntyneet itsestään. Suurin osa on kirpputoreilta ja lahjoja..en vain osaa vastustaa niitä kirpputoreillakaan. Vanhat painokset varsinkin ovat niin ihania. Ja rahaakaan niihin en paljon kuluta. Jos sen sijaan joskus koen ne turhiksi, voin laittaa taas kierrätykseen. Mutta kovin turhiksi niitä en silti koe, vaikka en lukisikaan kymmeniä kertoja. Omistan myös valokuvakirjoja (enemmänkin voisin omistaa!), mutta tuohon hyllylle ne eivät mahtuneet :D

    Bubble: Jep, mullakin on nyt ollut vähän alussa hankaluuksia löytää joku tietty, mutta se olikin vähän tarkoitus. Halusin tehdä seikkailun kirjan löytämisestä, kyllästytti se ennalta-arvattavuus. Luulen, että palaan kuitenkin jossain vaiheessa siihen entiseen, jossa kirjailijat, maat/tyylisuunnat ovat taas yhdessä. Värillisyys tuo haasteen aina silloin, kun pukkaa uutta kirjaa.

    ravenwaves: :) Tartu siis haasteeseen!

    VastaaPoista
  5. No arvaa vaan kiinnostiko, rakastan kirjahyllyjä ja kuvia niistä! Tihrustin isoa kuvaa pitkään ja erotin reilut kymmenen tuttua selkämystä, ja lähikuvissa näkyi vielä pari lisää. Meillä ei ole yhtään noin isoa hyllyä, joka olisi pyhitetty kokonaan kirjoille, mutta monta pikkuisen pienempää on, ja olenkin ajatellut napsia niistä kuvia joskus. Aiemmin kirjat olivat ihan miten sattuu, nykyään kirjailijoittain. Värijärjestys ei varmaan onnistuisi, kun olen niin pedantti (levytkin ovat olleet aakkosjärjestyksessä siitä lähtien, kun niitä oli parikymmentä). Jos joskus sattuisin rikastumaan, hankkisin isomman asunnon ja sinne yhteen huoneeseen seinänkokoiset hyllyt.

    Sinullahan alkaa olla Murdochejakin jo kohtuullinen kokoelma, jee!

    VastaaPoista
  6. Värijärjestys, paras järjestys! Ja juurikin rakastan siinä sitä, kuinka irrelevantisti kirjat ovat vieretysten :)

    Meidän kirjahyllystä voisin kyllä luopua osasta kirjoja, juuri niistä jotka on joskus tullut hankittua, mutta ei kuitenkaan luettua. Onneksi sieltä myös löytyy muutama, todella rakas kirja, joihin tulee palattua yhä uudelleen! Ja nyt, kun ollaan saatu kirjahylly vihdoinkin arvoiselleen paikalle, voisin sitä joskus vilauttaa blogissa-IRL olet kaiketi hyllymme kanssa tuttavuutta tehnyt:)

    ps. Sellainen postaus olisi ihana, jossa kertoisit omia lempiklassikkokirjojasi! Kun olen ymmärtänyt, että tykkäät aika paljon klassikoista, mä mielummin tutustuihin niihin sitä kautta, itse lukemalla siis, että joku mulle tuttu ihminen tekisi suosituslistan, kuin että kävisin vaan netistä katsomassa jotain 100 klassikkokirjaa listaa :D Vaikka, olisihan sekin hauskaa, asioilla on aina puolensa!

    VastaaPoista
  7. Pekka: :) Ja tuossa oli vain osa kirjoista (vaikkakin suurin osa). Kiusallisen epäselväksi kyllä jätin nuo kuvat, mutta hyvä että tunnistettavia siitäkin huolimatta löytyi!

    Iris Murdocheja on kyllä kertynyt: Italialaistyttö, Kello, The sea,sea, Hyvä oppilas, Nunnia ja sotilaita sekä Epävirallinen ruusu :)

    Jään odottelemaan omaa kirjahylly(t)-esittelyäsi. Jonkun hyllyn joskus näytitkin, mutta lisää vaan näytille!

    VastaaPoista
  8. Salka: Kirjahylly-postaus on silti enemmän kuin odotettu, en yhtään muista mitä siellä hyllyssä olikaan :)

    Ja juu, voisin toteuttaa mahdollisesti sellaisen postauksen! Tosin, raja klassikon ja ei-klassikon kanssa voi olla häilyvä. No, suosikkeja voin ainakin listata, joista ainakin osa varmasti täyttää klassikon kriteerit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!