2011/02/27

Prinsessa.


Prinsessa on Arto Halosen elokuva Anna Lappalaisesta ts. Prinsessasta (Katja Kukkola). Kävin katsomassa tämän elokuvan punaisella penkillä  filminauhakelan rahistessa aivan takanamme. (Onneksi ajoittaiset sympaattiset äänenlaadun heikkenimisetkin olivat vain hetkellisiä ja elokuvan alkupuolella)  En huomaa katselevani suomalaisia elokuvia juuri ollenkaan, ja tämäkin elokuva olisi voinut jäädä näkemättä, jos elokuvissa olisi eilen pyörinyt esimerkiksi amerikkalainen Black Swan.  Olen silti hyvin iloinen, että kävin katsomassa tämän. Hieno elokuva, joka pistää myös miettimään, että pitäisiköhän suomalaisiakin elokuvia katsoa tätä useammin. Meilläkin onnistutaan aina joskus.

Itse elokuvaan - Prinsessa Anna Lappalainen saa paikan Kellokosken mielisairaalasta 1900-luvun alkupuolella, äidinkin hylättyä hänet. Elokuva ei ota kantaa  Prinsessan aviomieheen ja sukunimeen Svedholm, vaan elokuvassa käytetään tyttönimeä Lappalainen. Kellokosken "kartanossa" Prinsessa tuleekin asumaan yli 50 vuotta elämästään. Alun hiljaiset ja vaikeat hetket muuttuvat vähitellen jo hieman myönteisimmiksi; ja Prinsessan elämäniloisuudesta saavat pian nauttia toiset potilaat (eräskin kotiutetaan Prinsessan ansiosta) ja kyläyhteisö.







Vaikka Prinsessa tulee toimeen kaikkien kanssa, niin erityiseksi ystäväksi tulee Christina (Krista Kosonen), jonka kanssa he päättävät yrittää valloittaa Ruotsin kuninkaallisen linnan, ja karkaavatkin Kellokoskelta Tukholmaan. Lopulta koomisen tilanteen jälkeen Helsingissä he päätyvät takaisin Kellokoskeen.

Viimeiset vuodet Anna Lappalainen tulee viettämään Nikkilän mielisairaalassa. Kuullessaan siirrosta järkytys on suuri, mutta lähtiessään hän kuitenkin sanoo: "Kuule Henrik, älä vetistele. Olen ollut täällä kesäpalatsissa nyt niin kauan, että on korkea aika nähdä myös talvipalatsi."

Potilaisiin käytettävät pakkopaidat ja hoitomenetelmät (lobotomialta Anna välttyi juuri ja juuri), ja lopussa tapahtuva tragedia ei ole mitä iloisinta katsottavaa, mutta kokonaisuudeltaan elokuva on mielestäni enemmän elämänmyönteinen kuin surullinen ja ahdistava. Kovasti suosittelen. Tarinasta on myös kirja, jonka mahdollisesti tulen joskus lukemaan (ehkä se avaa tarinaa vieläkin enemmän).

P.S Prinsessan kunniaksi on myös pystytetty muistomonumentti Kellokosken sairaalan puistoon. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!