2010/11/25

HV -expanded edition.


Nyt The Nationalin HIGH VIOLET (expanded edition) on kuuntelussa vihdoin ja viimein. Rakastuttuani hitaasti (mutta varmasti)  HV:hen olen odottanut kuin kuuta nousevaa tätä expandedia.

Expanded- tarkoittaa tässä tapauksessa tuplalevyä, joka sisältää alkuperäisen High Violetin ja lisäksi toisen levyn  biiseillä, jotka ovat livejä tai alternate-versioita edellisestä. Wake up your saintsissa on muutamia sanoja Anyone´s ghost-biisistä, mutta muuten kappale on aivan toista maata ja itsenäinen kappaleensa. En oikein tiedä miten kappaleeseen pitäisi suhtautua, sillä periaatteessa se on hauska, mutta samat sanat häiritsevät (siksi koska ne ovat juuri Anyone´s ghostilta joka hiipii kappaletta kuunnellessa mieleen).

Bonus-levy tuntuu olevan The Nationalin ns. revittely-levy, sillä paikoin tuttua The Nationalia ei meinaa tunnistaakaan. Soitto tuntuu menevän aivan uusiin sfääreihin. Silti se ei välttämättä ole huono juttu. Esimerkkinä tästä on Sin-eaters-biisi, jossa etusijan saakin itse soitto. Olen aina pitänyt siitä että laulaja Matt Berningerin soi vahvana kappaleissa, mutta joskus pieni poikkeus saa rikkoa säännön. Varsinkin alun riffit saavat ihon kylmille väreille!

Uusista kappeleista sen sijaan You were a kindness olisi voinut sopia täydellisesti High Violetillekin, siinä missä b-puolen upea sinkku Sin-eaters ei missään nimessä.

Bonuslevyllä Bloodbuzz ohio (Live at current) pääsee paremmin oikeuksiinsa. Nyt voin jo myöntää pitäväni kappaleesta, mutta enimmäkseen tällä sovituksella.

Riemastusta aiheuttaa bonuslevyllä oleva liveversio viime aikojen jumitus-kappaleesta Anyone´s ghost. Tällä jos millä voin lämmitellä itseäni tulevaan keikkaan, jolla toivottavasti kuulen tämän kappaleen!

Expanded editionin bonus-levy on kaikin puolin ok-tapaus ja ehdoton hankinta The National-faneille. Erityisesti kannattaa ostaa, jos High Violetia ei ole vielä hankkinut (Blogin kirjoittaja tunnustaa, ja aikoo hankkia sen pian, expandedina)

Levyyn voi tutustua täällä. Have fun!



Note: Arviointi perustuu pariin ensimmäiseen kuuntelukertaan viimeisen tunnin sisällä ja on tehty puhtaasti fiilispohjalta. Arvio mahdollisesti kehittyy (omassa päässä) mitä enemmän kuuntelukertoja kertyy.

4 kommenttia:

  1. B-puolet, livet ja kaikki vastaavat on aina ihania, mutta mua vähän rasittaa se, että samoista levyistä tehdään miljoona erilaista versiota.. Koska perhana ku on jo ostanut sen ensimmäisen heti ilmestyessään, ni ei haluis ostaa samaa levyä moneen kertaan :D Siis eri asia sitten, jos ne eri versiot julkastaan samaan aikaan, mutta muutaman kuukauden välein niin.. Eäh. Vähän rasittavaa.

    VastaaPoista
  2. Täytyyhän tämäkin hankkia sen perusversion kaveriksi tuonne hyllyyn, muuten sillä on ihan orpo olo :D

    VastaaPoista
  3. bubble: no on se mustakin aika ikävää ja vähän on rahastuksen makua, vaikka levyillä ei välttämättä niin hyvin rahoiksi voikaan pistää. mulla ei tosiaan ole koko high violetia, niin siksi mua ei haittaa niin kovin :)

    ravenwaves: no kyllä! ja ainahan voi sen toisen pistää vaikka myyntiin tai jotain :)

    VastaaPoista
  4. No hoovee National, pitääkö toikin nyt sit hankkia :O :D Tavis on jo kauan ollut hyllyssä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!