2009/08/10

I´m on fire.































Tässä se on. Itselleni uusi bändi, jonka musiikkia jaksan pyöritellä ja olla aivan ii-iih-ihastuksissani. Syihin lukeutuvat mm. se, että se kuulostaa niin raikkaalta ja niiin multa. Viime aikoina musiikin kuunteluni on ollut hyvin rajoitteista tai peräti toisinaan jopa hiljaista. Levyjä en useimmiten jaksa ottaa hyllystänikään ja ihmetellä niitä kerta toisensa jälkeen. Kuin ihan paria tapausta. On katkeraa, kun tietää että siellä on oikeasti mitä mainioimpia levyjä..mutta kun ei kiinnosta. Joskus oon myös enemmän ollut kiinnostunut kaikista tulokkaista, käynyt randomien bändien keikalla ym. Enää se ei juurikaan tunnu missään.

Kävin viime viikolla katsastamassa tämän keikan, bändin musiikkia kuuntelin netistä. Bändi oli myös keväällä kaupungissa, mutta koska en ollut niin tutustunut ja samaan aikaan oli Rubikin + Manboyn keikat, niin kävin katsomassa ne. Mua sinänsä harmitti, sillä tämä toinen keikka vähän pienemmässä ja ihan hitusen räkäisemmässä baarissa olisi voinut olla paljon sympaattisempi ja olisin jo silloin varmasti antautunut bändille täysin! Mutta hitto - ainakin tämä keikka oli niin upea! Jotenkin harvasti porukkaa tuntui olevan, eikä sitä juurikaan uskaltautunut tanssilattialle... itsekin ihailin kaukaa, mutta olin silti niin mukana ja toisinaan huomasin olevani hyvinkin liikuttunut.



























Bändin on sanottu ottaneensa vaikutteita The Smitsiltä. En yhtään ihmettele. Tämä bändivertaus ei mene harhaan. Silti tämä bändi on ihan omanlaisensa ettei toista olekaan! Ei ainakaan Suomessa! Tämä bändihän ponnistaa Vaasasta, vaikka välispiikinkin mukaan nykyään "Vi är från Åbo". Bändi (ainakin laulaja Mattias Björkas) on suomenruotsalainen eikä kyseessä ollut mikään turha mukanokkela vääntö toiselle kielelle, millaista joskus kuulee... Samalla tulee myös mieleen, että johtuukohan loistava brittienglannin ääntäminen siitä ruotsin kielestä. Monet ruotsinkielisethän ääntävät englannin kieltä melko virheettömästi. Onhan se selvääkin, että suomen ja ruotsin kieli tuottavat eri aksentit ja ruotsin kieli on englannin kieltä vähän enemmän lähempänä kuin suomi. Harvoin kuulee suomalaisen bändin laulavan brittiaksentilla ja näin hienosti. En voisi sanoa, että virheettömästi kun se ei ole oma kieleni, mutta kieliä ja eri bändejä kuunnelleenani monet bändit kuulostavat valitettavasti vähän teennäisiltä ääntämyksensä ansiosta. Ja tähänkin voi sanoa, että äähhhääh..bändi on kuin onkin Suomesta (vaikka äidinkieli onkin se ruotsi!) I´m so proud!





























Tällä hetkellä bändi raikaa vain Spotifysta yhdellä levyllään ja yhden pistin kirjastosta varaukseen. Levytkin on toki vielä ostettava jossain vaiheessa! Ostan levyjä nykyään vähän vähemmän, mutta ehdottomilta suosikeilta ne on ainakin ostettava ennemmin tai myöhemmin! Haluan myös olla mukana edes pienissä määrin siinä ettei tuo ihana äänilevyteollisuus kaadu. Ja uskoakseni en tule koskaan edes ostamaan netistä biisejä, ne on saatava levyn muodossa!

The Province complains on järkyttävän upea albumikokonaisuus. En sanoisi minkään biisin olevan huono, vaikka jotkut ovat nousseet vähän enemmän suosikeikseni kuin toiset..tällä hetkellä. En ala erittelemään ja analysoimaan biisejä, mieluummin keskityn nyt kuntelemaan. Samaa suosittelen teille..ja sen voitte kätevästi tehdäkin kun vieritätte tuota sivupalkkia alemmas ja alemmas :)




























Entäs tuo poikien tyyli? Niin inspiroiva ja hurmaava!

Tämä bändi esiintyy seuraavan kerran Suomessa Flow´n sunnuntaina, eli tällä viikolla! Lippujakin oli ainakin eilen vielä saatavilla..harkitsin jo lippua, mutta pakko se on kai ohittaa syistä ja toisista, vaikka kuinka ajattelinkin lähteä kiertämään maailmaa tämän ulkomailla suositun bändin vanavedessä! Mutta menkää te kynnelle kykenevät nauttimaan minunkin puolesta!

Kuka arvasi/tiesi jo bändin nimen?! Sehän on CATS ON FIRE.





Joo, jotkut ovat nähneet NEW YORKISSA tämän bändin ennen mua!

2 kommenttia:

  1. Mua tämä Cats on fire ei sytytä, vaikka olis ihan kotikenttäetukin. Jotenki liian tollasta nynnyindietä mun makuun just nyt :D Mutta onnea sulle silti: se on ihan mahtavaa, kun kerrankin innostuu jostain bändistä todella!

    VastaaPoista
  2. Sari, mutta parasta nynnyindietä hetkeen! Takavasemmalla kuuntelen angstisempaa Joy Divisionia...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!